Harhaanjohdettu Hille

Voi ei!

Huomasin tuossa taannoin, että suomalaisella makeismerkillä Fazerilla on aivan mainio kampanja kehitysmaiden auttamiseksi: jokaisesta 200 gramman suklaalevystä he lahjoittavat viisi senttiä rakentaakseen koulun Biébyn kummikylään Afrikkaan. Rakastan suklaata yli kaiken ja olenkin ostanut läjäpäin suklaalevyjä. Mikä olisikaan ihanampaa kuin suklaata mutustaen näin syysiltaisin sytytellä kynttilöitä ja kuunnella ihanaa maailmanmusiikkia :)

Mutta nyt huomasin maailma.net-sivuilla pienen kolumnin (joka on alunperin julkaistu Ylioppilaslehdessä), jossa koko hanketta haukuttiin pelkäksi julkisuustempuksi! Fazer nimittäin julkaisi Helsingin Sanomien etusivulla jättimainoksen tästä hyväntekijän roolistaan - jutun mukaan mainos itsessään maksoin noin 50 000 euroa, kun koulun taas saisin rakennettua noin 70 000 eurolla.

Miten karvas maku onkaan suklaassani! Voiko mihinkään enää luottaa?

Kolumnin voit lukea tästä.

Ai niin. Juuri nyt tuli mieleen, että pelkän suklaan ostamisen sijaan voisin myös lahjoittaa jonkun summan suoraan jollekin hyvälle järjestölle...

Syyskesän aurinkoisin terveisin (tästä takaiskusta huolimatta)

Hille

Ei kehitysavulle!

Niinhän se on: kun kysymys on eri, vastaus on eri. Huhtikuussa tehty galluppi kertoo mm., että täällä halutaan karsia kehitysyhteistyön kuluista, mutta sitten taas heinäkuun tutkimuksen mukaan sitä kannatetaankin. Luin näin artikkelista, jossa tarkemmin pohditaan, mistä ero johtuu. Hyviä tutkimuksia varmaan molemmat, mutta kyllähän minäkin sen tiedän, että kaikenlaiset tutkimukset ja tilastot näyttää yhtä, mutta onkin  toista. Kun meitä ihmisiä tutkitaan, tapahtuu analyysia suuntaan jos toiseen. Aina pitää olla tarkkana, sen minä vaan sanon!

Kun kerran minulta kysyt, kannatanko kehitysapua/kehitysyhteistyötä, sanoisin ehkä ”en”. Tai sitten ”kyllä”. Riippuu vähän, mistä piñata roikkuu ja kenellä on maila. En kannata siinä mielessä, että mielestäni sitä vaativaa epäoikeudenmukaisuutta ei tulisi ollakaan! Sanon ei lamaannuttavalle, passivoivalle ja kohdettaan alentavalle ”kehitys”toiminnalle! Toisaalta kannatan, että rahat ja muut resurssit siirtyy myös kehitysmaihin päin, lähes keinolla millä hyvänsä. Asetelma ei kuitenkaan ole hyvä: täältä heitellään pitkin hampain tai pyhimyshymyyn pingotetuin huulin almuja (ehtoja sanellen) samalla, kun toinen käsi littaa kaverin naamaa mutaojaan... Toivon kuitenkin, että ehkä avustusten ja tukien avulla toinen voi vahvistua ja vähitellen vaatia ja saada kunnollista kohtelua ominkin voimin. Mahtava esimerkki asetelman muuttumisesta on Norjan supertilintarkastus kehitysmaiden velkojen oikeutuksesta (mm. Kepa). Hmm... Mutta vainko rikas voi olla reilu?

(¡¡¡Viva!!!)Meksiko-hankkeessa toimitaan muuten sillä kehutulla ruohonjuuritasolla, jolla suomalainen järjestö voi valvoa ja ohjata varojen kestävää käyttöä yhteistyössä kohdemaan paikallisen kumppanijärjestön kanssa. Teilläkin resurssit riittää varmentamaan, että varat menee kohteeseensa niin kuin halutaan, silleen kestävästi. Toinen asia on sitten valtioiden suorat tuet. Koska rahaa saattaa kadota korruption pyörteisiin tai kehnoihin hankkeisiin, tätä kritisoidaan paljon ja mielestäni syystäkin. Eräs arvostamani henkilö tosin painotti myös tällaisen tuen tarpeellisuutta. Ajattelin, että onhan kaikenlaisia resursseja (…luonnonvarat, orjat, työpanos…) yhtä (tai enemmän) anteeksiantamattomasti poiskin sieltä viety kuin nyt kohennetaan paikallisen pyramidin kärkeä. Mutta Haitin tapauksessa tajusin yhden uuden suuren syyn, miksi. Raportin mukaan  esim. vain 1 % humanitäärisistä avustusrahoista on mennyt viralliselle Haitille, ja muut miljoonat erilaisten järjestöjen ja muiden toimijoiden kautta (lue myös täältä). Olihan se ihan hyvä, että telttoja tuli ja apua saatiin, mutta maahan on muodostunut rinnakkainen epävirallinen valtio sen virallisen lisäksi! Uudenlaista kolonialismiako! Länsimaiset järjestöt perustaa uuden valtion syrjäyttäen vanhan! Noh, joka tapauksessa. Ei kansallisvaltioilla muutenkaan mene hyvin, mutta tuskin tästä on hyötyä Haitin uudelleenrakennukselle. Mielestäni myös tämä apuraha on ollut kuitenkin tarpeen, etenkin kun se irti kerran lähti. Toivottavasti homma korjaantuu…

Jos kysytään, kannatanko toimivaa ja voimaannuttavaa kehitysyhteistyötä, vastaan kyllä. Huonoa taas en tavallaan kannata, mutta periaatteessa kyllä. On vaikea tietää, mikä milloinkin on hyvä ja mikä huono. Entä pitäisikö suomalaisten rahoja käyttää suomalaisiin vanhuksiin? Kyllä pitäisi. Heikkoja kuuluu avittaa Suomessakin (tai ei heitäkään pitäisi korostetun erikseen avittaa, homman pitäisi toimia). Järjestelmä on miniatyyri globaalista: osalla on liikaa, osalla erittäin liian vähän. Jossain on valuvirhe.

Vahvoin suukoin ja halauksin, Nacho Pepe

Trickle down ja veroparatiisit

Näin kesäisiä (vaikkakin harmittavan sateisia) lomapäiviä vietellessä tuli vastaani naamakirjassa tuttavani lukema mielenkiintoinen artikkeli veroparatiiseista (ei lomaparatiiseista, joita suurin osa kesäisistä fb-päivityksistä käsittelee).

Tuolta se löytyy: http://apps.facebook.com/theguardian/business/2012/jul/21/global-elite-tax-offshore-economy?post_gdp=true

Tässä pari erityisen pysäyttävää faktaa tuosta jutusta poimittuina:
"A global super-rich elite has exploited gaps in cross-border tax rules to hide an extraordinary £13 trillion ($21tn) of wealth offshore – as much as the American and Japanese GDPs put together."

 "...for many developing countries the cumulative value of the capital that has flowed out of their economies since the 1970s would be more than enough to pay off their debts to the rest of the world."

Myös KEPA on viimeaikoina uutisoinut veroparatiiseista, mm.: http://www.kepa.fi/uutiset/9298

"Luulen, että monet yllättyisivät, jos tietäisivät, missä määrin veroparatiisit ovat olleet mukana luomassa nykyistä taloudellista ja poliittista kriisiä". Kommentoi asiantuntija edellisen linkin jutussa.

Vihaksi pistää kyllä tälläinen maailmanmeno. Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy, kun verorahat häviää tiesminne tyynenmerensaarille. Eikä kukaan muka voi tälle mitään!

Tuossa ensimmäisessä veroparatiisijutussa mainittiin myös toinen kovasti tuohduttava juttu - vanha kunnon trickle down-efekti.

Wikipedian määrittelemänä: "Trickle-down economics" and "the trickle-down theory" are terms in United States politics to refer to the idea that tax breaks or other economic benefits provided by government to businesses and the wealthy will benefit poorer members of society by improving the economy as a whole.

Eikös tuo jo määritelmänä kuulosta rikkaiden salajuonelta oikeuttaa etuoikeutettu asemansa..?

Tässä pari osuvaa kuvaa:


 Kuva: http://bloggingblue.com/2012/06/11/trickle-down-economics-is-working-as-designed/


 Kuva: http://steadfastfinances.com/blog/2008/10/01/wall-street-bailout-bill-5-examples-of-wall-street-trickle-down-effects/



 Nyt kun sain hieman maailmantuskaa purettua tänne on helpompi taas jatkaa lomailua.

Maailmanparannusterveisin,
Kehyhippi, joka yrittää pitää maailmanparannusmielen korkealla, vaikka kesäterassin siiderit sumentavat aikaajoin missiota.

“I think we risk becoming the best informed society 

                        that has ever died of ignorance.”

                        - Rubén Blades -

Miten voi olla, että meillä on niin paljon tietoa ja varaa mutta niin vähän halua vaikuttaa ja parantaa toisten ihmisten, joko nykyisten kanssaihmistemme tai tulevaisuuden, elinolosuhteita?

E-jäte

Montako tietokonetta tai kännykkää sinulla on ollut?

Eikö se ole vähän typerää?

Oli sitten syynä vanhan kapulamaisuus ja uudemman mallin/merkin houkuttelevuus tai laitteen hajoaminen, kummatkin syyt ovat typeriä. Edellinen turhamaisuuden ja jälkimmäinen teknologian puutteiden takia. Varmasti kestävä laite voitaisiin valmistaa nykyajan korkean teknologian maailmassa tai rikkimennyt komponentti vaihtaa, mutta niin ei tehdä. Tuottavampaa on myydä kokonaan uusi, ja meillä on varaa ja halua maksaa siitä. Mitä turhamaisuuteen tulee, se on nimensä mukaisesti turhaa! Paitsi että se on turhaa rahanmenoa, se aiheuttaa valtavasti haittaa sekä ympäristölle että heikommassa asemassa oleville ihmisille. Jätteenkäsittely, kierrätys, tarjoaa työtä, mutta työ on myrkyllistä ja myrkyttää sekä ihmiset, eläimet että ympäristön.. Kuluttajan vastuuttomia osto- ja muita kulutuspäätöksiä suojaa tietotukos tuotteen alkuperän, vaikutusten ja tuotteen elinkaaren loppupään sekä kuluttajan välillä. Jos oikeasti tietäisi, mitä kukin tuote on vaatinut ja tulee vaatimaan ja tämä tieto olisi helposti saatavilla, vastuullisten päätösten määrä kasvaisi varmasti. Muuttamalla omia tapojaan, kasvattamalla tietoisuutta ja vaatimalla yrityksiltä vastuullisuutta  "tavallinenkin ihminen" voi edesauttaa sosiaalisesti ja ekologisesti kestävämpää tuotantoa, kulutusta ja jätteidenkäsittelyä. Maissa, joihin e-jäte päätyy ei ole varaa huolehtia vastuullisesta loppukäsittelystä, meillä olisi varaa maksaa heille siitä tai tehdä se itse. (Huom! Jätteen dumppaus ei tietenkään rajaudu pelkkään teknologiajätteeseen, se on uusin, määrältään kasvavin ja varmaankin myrkyllisin jäte)

                                         Retki yhteen e-jätteen loppukohteeseen:

Lisää mm. (aiheesta on valtavasti tietoa):

Maailma.netin esittely E-wasteland-dokumenttielokuvasta ja elokuvan traileri

CBS News: 60 Minutes -juttu E-jätteestä

S. Gerrardin valokuvia: E-wasteland (sivuilta löytyy myös muita mielenkiintoisia teemoja) 

Maailma kylässä

Kävin tänään Helsingissä Maailma kylässä – festivaaleilla (http://www.maailmakylassa.fi/etusivu), mistä on muodostunut minulle keväinen loppuhuipennus. Aluksi lukioikäisenä menin sinne kevään viimeisten kokeiden jälkeen pääasiallisesti maistelemaan uusia ruokalajeja, mutta myös kansainvälisen tunnelman innoittamana. Vuosien varrella motivaatio on vaihtunut ruokateltoista myös infotelttoihin, joista löytyy mahdottoman paljon inspiroivaa tietoa, mahdollisuuksia ja lisäksi ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet samoista asioista. Tietysti ruokateltat ovat edelleen tärkeä osa festivaalia, vaikkei enää se ainoa juttu.

Tällä kertaa etsin kuumeisesti uutta tietoa yhdistyksistä, hankkeista, yms. Päätin koota tänne top 3 mielenkiintoisimmista jutuista:

1.       Kirjastot & kehitys – Yhteistyötä Namibian, Tansanian ja Suomen kirjastojen välillä:

Mukana on 20 kirjastoa Namibiasta ja kaksi Tansaniasta, joiden kautta pyritään poistamaan köyhyyttä sekä lisäämään tietoyhteiskuntapalveluita. Työntekijöitä koulutetaan myös Suomessa.

Facebookissa: https://www.facebook.com/kirjastokehitys

2.       Liike ry – Liikunnan Kehitysyhteistyö:

Nyt on pakko lainata infolapusta: ”Liikunta on kansainvälinen vaikutuskeino, jonka avulla voidaan ehkäistä konflikteja ja lisätä demokratiaa sekä tasa-arvoa. Liikunta toimii puskurina poliittisten kiistojen välissä ja auttaa esimerkiksi pakolaisia sopeutumaan uuteen yhteiskuntaan.”

Netissä: http://www.liike.fi/

3.       Reilun matkailun yhdistys:

Yhdistys lisää tietoisuutta matkailun vaikutuksista luontoon ja paikallisiin sekä painottaa eettisiä valintoja. Tämä liittyy hyvin myös edelliseen blogitekstiin.

Netissä: http://www.reilumatkailu.fi/

Jos teillä on aikaa, huomenna olisi vielä mahdollisuus käydä festareilla. Menkää vaikka kuuntelemaan Jukka Poikaa ja maistamaan voikukilla höystettyä afrikkalaista ruokaa sekä kuulemaan kännykkäteollisuuden pimeästä puolesta. Ihan must!

Terveiset Helsingistä Maailma kylässä -tunnelmista Graciaksen säestämänä.

Lentäen olisit jo perillä, mutta matkalla on merkitystä

”Istanbul kutsuu!”, ”Liput varattu!!!”, ”Pariisiin viikonlopuksi murun kanssa <3”, ”Pakko päästä jonneki! Kuka lähtee viikonlopuksi vaikka Gdanskiin???”, ”JFK NYC!”, ”Huomenna lähtö!” jne. jne.

Matkailu on kyllä mukavaa: pääsee hetkeksi pois arjesta, jonnekin ihan muualle, seikkailemaan, näkemään maailmaa, tutustumaan ihmisiin ja kulttuureihin. Eikä maksa juuri mitään. Parikymmentä vuotta sitten suomalaisten buumi Manner-Espanjaan, Kanarian saarille, Kreikkaan ja ehkä Yhdysvaltoihin täytti meidän kaikki toiveemme. Nyt Thaimaakin on jo lame ja hip-tyyppien mielestä kaluttu loppuun, kuten Floridan ja Etelä-Euroopan rannikotkin. Pelkkä seksi- ja huumeluolien ympäröimä mätänevä luuranko jätetään jäljelle. Turistit haluavat kauemmas ja syvemmälle.

Paljon on ollut puhetta globaalista yhtenäis-McDonalds & Coca Cola-kulttuurista ja matkailijoiden negatiivisesta vaikutuksesta paikalliskulttuuriin ja talouteen. Etelän eksoottiset kohteet ovat meille taivas maan päällä. Länsimainen turistimatkailija ei voi kuin ihmetellä, miten upeaa elämä on Goalla tai vaikka Abu Dhabissa. Aitojen sisäpuolella. Sitä sietääkin ihmetellä, sillä se ei ole todellisuutta. Meitä varten luotu illuusio, joka tuskin hyödyttää montaa paikallista vaikka tuomamme lantit olisivat paikallisesti arvokkaampia. Mässäilemme paikallisten työllä, luonnolla, vedellä ja ruoalla –pikkurahalla (tosin Arabiemiraateissa ei pikkurahalla pärjää). Illuusiota on myös matkailijoiden pako arjesta. Mitä me pakenemme ja minne muka?

Halusin kuitenkin kiinnittää huomion lentoliikenteen ympäristöhaittoihin. Siihenkin liittyy raha. Kukapa ei matkustelisi vähintään kerran vuodessa ulkomaille, kun voi päästä 40 eurolla edestakaisin Eurooppaa. Miten se on mahdollista? Säästämme maapallon köyhimpien ja tulevien sukupolvien kustannuksella, velkaannumme ekologisesti ja muut maksaa. Hintoja laskee myös lentoyhtiöiden verovapaudet ja suora tuki. Kahden hengen meno-paluu Turusta Lontooseen aiheuttaa päästömäärän, jolla on yhtä suuri vaikutus ilmastonmuutokseen kuin noin 1 260 kilolla hiilidioksidia. Kokonaisuudessaan lentoliikenteen hiilidioksidipäästöt ovat noin kaksi prosenttia ja typenoksidit 3 prosenttia ihmisten aiheuttamista kokonaispäästöistä, kun cirrus-pilvien vaikutus otetaan huomioon, saattaa lentoliikenteen aiheuttama osuus nousta jopa 8 prosenttiin. Tämän lisäksi lentokenttien ja -koneiden valmistus ja ylläpito sekä maantiekuljetukset kentille kuormittavat ympäristöä

Jokaisen henkilökohtainen matka silloin tällöin on vain pieni osa, mutta kuten monessa eri yhteydessä todetaan: pienistä puroista syntyy suuri joki. Ihmettelen, miten globaaleista kehitysaiheista huolestuneet kolleganikin matkustavat vuosittain surutta tuhansia kilometrejä lentäen. Ympäristö ja kehitys ovat niin linkittyneet toisiinsa, että aidosti kehitysasioiden puolesta puhuva ei voi ignoroida matkustelun ympäristöhaittoja. Kärjistetysti puhutaan city-vihreistä, jotka kauhistelevat autoilun päästöjä mutta kuitenkin itse lentävät vuosittain kadehdittaviin kohteisiin, ja vieläpä pröystäilevät sillä! Jos heidän on pakko päästä matkaan, voisivatko he olla siitä hiljaa sen sijaan että luovat todellisuutta matkailun glamourista? Jokainen voisi miettiä, mistä matkustelun tarve syntyy ja oikeuttaako sen oikeasti itselleen. 

NO EI! (http://sarjishaku.fi/Viivi%20ja%20Wagner/03.06.2011)

Matkustelusta on tullut niin arkipäiväistä, ettei se oikeastaan enää säväytä: on saatava enemmän ja useammin. Ehdottaisin kuitenkin päinvastaista: laatua määrän sijaan (sen lisäksi ehdotan ankarampaa verotusta lentoliikenteelle niin, että tuotto siirtyy vaikutusten minimointiin). Lentomatkustamista vieraaseen maahan viiden tai kymmenen vuoden välein. Siitä tulisi suuri seikkailu. Matkaa voisi odottaa ja suunnitella, ja se voisi tapahtua esimerkiksi elämän etappien juhlistamiseksi. Nuoren valmistumismatka, johon yhdistyisi askel itsenäistymistä kohti, tai perinteinen häämatka, joka kuitenkin olisi harvinaisuutensakin vuoksi erittäin ainutlaatuinen.

Junalla matkustaen saisi tuntea etäisyyden pitkästä aikaa ja matkasta tulisi matkan ja seikkailun tuntuinen: pääsisi oikeasti kauas ja sen tajuaisi. Eikö se olisi enemmän kuin yhtäkkinen ilmestyminen kohteeseen?

Lopetan kirjoituksen eräästä tv-sarjasta poimimaani viisauteen, joka meni jotenkin näin: 

”Jos on kadottanut onnen Pasilassa, ei sitä löydä Goalta.”

Ajatelkaa, hyvät ihmiset, ajatelkaa.

-AA-

Synnyinsijoilla

Hei,

Olen aivan innoissani kesän tulosta! Vaikka tänäänkin on hieman pilvisempää, tämä kappale tuo varmasti auringonsäteet synkempäänkin hetkeen. Kuunnelkaa rauhassa ja ajatelkaa luontoa, kaikkia kauniita kukkia, lehtiä ja eläimiä, merta ja taivasta... 

Vaikken kirjauskonnoista niin välitäkään, lause "Maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman" on hyvä muistaa. Meidän pitäisi muistaa arvostaa sitä, mistä tulemme, maata eli luontoa JA naista. Esimerkiksi useissa alku-uskonnoissa tämä ymmärrettiin: luontoa ja naisjumalattaria jumaloitiin. Luonnonantimet ja kohtu saivat sen mystisen arvon, jonka ne ansaitsevat. Naiseuden arvostaminen ja sen arvon korostaminen ei ole pois miehiltä tai uhkaa miehiä. Sen sijaan, että sukupuolielimemme silvotaan (miksi, oi, miksi!?) tai nähdään vain välineenä miehiseen nautintoon, niitä pitäisi ihastella, rakastaa ja kunnioittaa. Katsoin Hävystä häpeämättä -dokumentin, ja kauhistuin mitä paineita nuoret, ja kaikenikäiset naiset, joutuvat kokemaan (turhaan!!!), vaikka jokainen on kaunis ja arvokas, niin miehet kuin naiset ja kaikki siltä väliltä. On kuitenkin väärin, että komeita fallossymboleja on siellä täällä kun naisen sukupuolielimen saama julkisuus on lähinnä miehiä varten tehty porno (välineenä! usein myös leikeltynä ja vaalennettuna) ja pilalla piirretyt kirkkoveneet kusisiiin porttikonkeihin. Arvostetaan mieluummin toisiamme ja näytetään se! Annetaan kaikkien kukkien kukkia.

Ja miten uskomattoman arvokas ja kaunis planeetta meillä onkaan! Pidetään siitä ja toisistamme huolta ennen kuin on aivan liian myöhäistä (se hetki on pian!).

Sydämillä, Hille

Kysy KEHY:stä – Nacho-setä vastaa!

Koska olen runsaan fanipostin seassa saanut myös vastausta vaativan kirjeen, päätin perustaa tänne blogiin palstan, jolla vastaan lähettämiinne kysymyksiin. Ensimmäinen kysymys oli hiukan negatiivinen sävyltään, mutta nousen sen yläpuolelle vastaamalla asiallisesti.

”Hei Nacho Pepe!

Kauhistuin ensimmäistä blogitekstiäsi. Minusta osoitat käsittämätöntä suvaitsemattomuutta tiettyjä ihmisryhmiä ja ihmisiä kohtaan väittämällä, että maailma pelastumiseksi feministit, fitness-urheilijat, hipit, puhelinmyyjät ja vielä Jone Nikulakin tulisi lähettää kuuhun. Mitä sinulla on heitä vastaan ja kuinka voit kuvitella, että tiettyjen kansanryhmien ja (kieltämättä) ärsyttävien julkisuudenhenkilöiden lähettäminen pois voisi pelastaa maailman. Eikö avain pelastukseen olisi suvaitsevaisuudessa! Minusta tämä on nyt juuri sitä paljon puhuttua vihapuhetta, joka suomalaista nettikeskustelua riivaa.

-Maila Martikainen, Turust”

Hei vaan Maila M!

Taidat olla hiukka takakireä, kun noin suivaannuit. Tai kenties edustat itse juuri noita kuuhun lähetettäviä kansanryhmiä ja yrität siksi puolustautua. Tai olet vaan ruennut ärsyttäväksi defenssinä koulukiusaamiselle, jonka uhriksi olet joutunut nolon nimesi takia.

Väännetäänpä nyt sitten oikein rautalangasta, miksi muunmuassa näiden luettelemieni ihmisten täytyisi maailman pelastumisen nimissä uhrautua muuttamaan asuinpaikkaansa: 

- Feministit syyllistyvät kansankiihottamiseen. He vaarantavat miesten ylivertaisen aseman sekä sekoittavat muiden naispolojen päät ja rakkauselämän puhumalla kaikkea soopaa. Globaalin tasapainon ylläpitämiseksi tarvitaan miehiä, joilla on tasapainoinen parisuhde (eli kuuliainen vaimo).

- Fitness-urheilijat taas vievät maapallolta liikaa tilaa kaikkinen lihaksineen ja käyttävät liikaa luonnonvaroja vetämällä sadan afrikkalaisen lapsen edestä proteiineja. Lisäksi he edesauttavat geenimanipuloidun soijan markkinavaltausta.

- Hipit taas vaarantavat kansantalouden kuluttamalla liian vähän ja haisevat pahalle.

- Puhelinmyyjien karkoittamista ei kenellekkään varmasti tarvitse selittää.

- Jone Nikulakin taitaa olla aika selvä tapaus, kun mietitään miten paljon mukanokkelaa paskaa ja kaksihaaraisia hiuksia siitä irtoaa.

Huomauttaisin vielä lopuksi, että kuuhun täytyisi maailman pelastamiseksi lähettää myös muita: esimerkiksi Kirka-fanit, turkulaiset bussikuskit ja kaikki elävät mailat.

Saludos,

Nacho Pepe

^joka toivoo jatkossa vain asiallista palautetta

Globaali oikeudenmukaisuus – kyllä vai ei?

Peter Singer kirjoittaa artikkelissaan Famine, Affluence, and Morality (Philosophy and Public Affairs, nro 1, 1972) hyvin tunteisiin vetoavasti, että meidän parempiosaisten tulisi antaa omastamme kaikki ylimääräinen pois. Olemme oikeutettuja pitämään ainoastaan sen osan, joka on välttämätön elämän ylläpitämisen kannalta. Kaikesta muusta tulisi luopua, sillä Singerin mukaan ei ole mitään mieltä pohtia muita taloudellisia tai sosiaalisia asioita niin kauan, kuin meillä on käsissämme niinkin massiivinen ongelma kuin noin miljardi nälkäkuoleman partaalla olevaa ihmistä. Artikkelin luettuaan voi olla vaikeaa olla kokematta syyllisyyttä.

Kuitenkin esimerkiksi John Rawls lähtee toisenlaisista lähtökohdista: Hän näkee poliittisten instituutioiden merkityksen erittäin tärkeänä osana maailman ongelmien ratkaisua. Rawlsin mukaillen voidaan sanoa, että syytämällä rahaa ja pyrkimällä muuttamaan tilannetta välittömin keinoin olemme piankin samassa lähtökohdassa, köyhiä ja nälästä kärsiviä vain on entistä enemmän. Ihmiset saattavat hetkellisesti selviytyä, mutta ilman jatkuvaa tukea yhteiskunnan toipuminen voi olla mahdotonta.

Lähde: http://n2nolla.fi/index.php/suomi-on-asiakaspalvelun-kehitysmaa/

 Suomen kehitysyhteistyö on viime aikoina valinnut ”Rawlsilaisen” lähestymistavan. Heidi Hautala kirjoittaa blogissaan (http://www.heidihautala.fi/2012/02/kehitysyhteistyo-vastaa-uusiin-haasteisiin/), että uuden suunnan tarkoituksena on mm. auttaa kehitysmaita irti riippuvuussuhteista ja tarkoituksena on lähestyä apua tarvitsevia yhä enemmän heidän omista tarpeistaan käsin.

Periaatteessa voimme siis todeta, että hyvään suuntaan on menty ja otettu oppia mahdollisista virheistä. Onko kuitenkin käymässä myös niin, että voimme hyvällä omalla tunnolla sijoittaa itsemme tilanteen ulkopuolelle – en tee mitään, koska rahani ja vaivani ei ole hyvästä. On ehdottoman tärkeää pyrkiä  muuttamaan poliittisia instituutioita, mutta olemmeko todella valmiita käyttämään siihen useita vuosikymmeniä ja sulkemaan silmämme ongelmilta samalla kun sadat miljoonat ihmiset kärsivät. 

Ehkäpä voisimmekin kerätä parhaat päältä ja tukea uusien instituutioiden syntyä samalla kun annamme oman panoksemme ihmisten jokapäiväisen selviytymisen puolesta jo nyt?

Ryszard Kapuściński: Eebenpuu

Luin juuri Ryszard Kapuścińskin Afrikasta kertovan kirjan Eebenpuu (Like 2002). Koska pidin siitä kovasti, haluan nyt suositella sitä muillekin.

Kapuściński oli maailmankuulu puolalainen toimittaja ja kirjailija, joka työskenteli paljon Afrikassa esimerkiksi sotakirjeenvaihtajana. Kirja perustuu hänen omiin kokemuksiinsa Afrikassa ja koostuu useista lyhyistä reportaaseista. Kirja on varsin laaja niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin: tapahtumat ulottuvat 1950-luvulta 1990-luvulle ja sijoittuvat moniin eri Afrikan maihin, esimerkiksi Ugandaan, Ruandaan, Ghanaan, Tansaniaan ja Etiopiaan. Kapuściński ottaa paljon kontaktia paikallisiin ihmisiin, asuu näiden asuinalueilla ja matkustaa näiden kanssa vaikeakulkuisiinkin paikkoihin. Hän ei välttele hankaliakaan tilanteita tai olosuhteita. Tämä on varmasti yksi syy siihen, miksi Eebenpuu on niin kiehtova ja mukaansatempaava teos. 

Eebenpuu kertoo Afrikasta, sen historiasta ja nykypäivästä sekä siellä asuvista ihmisistä. Kirjassa kuvataan paljon historiallisia tapahtumia, poliittisia mullistuksia ja valtasuhteiden muutoksia. Tämän lisäksi kirjassa on paljon kuvausta afrikkalaisista kulttuureista ja niiden tavoista sekä tavallisista Afrikassa asuvista ihmisistä ja heidän elämästään. Kirjailija yhdistääkin hienosti arjen ja yhteiskunnan kuvauksen ja tuo ilmi, millaisia vaikutuksia yhteiskunnallisilla muutoksilla on ihmisten arkielämään. Kapuściński onnistuu kuvailemaan historiallisia tapahtumia olematta ollenkaan tylsä. 

Eebenpuu antaa Afrikasta moninaisen kuvan. Toisaalta kirjassa kuvataan paljon kurjuutta ja elämän vaikeutta, ja Afrikka vaikuttaa turvattomalta ja kaoottiselta. Toisaalta taas kirja osoittaa hyvin, miten sinnikkäitä ja sopeutuvaisia ihmiset voivat olla ja miten vaatimattomissakin olosuhteissa voi selviytyä ja olla tyytyväinen elämäänsä. Kirja herättää sekä ahdistusta ja voimattomuuden tunnetta että myös suurta kiinnostusta Afrikkaa kohtaan ja halua tutustua siihen lisää.

Suosittelen kirjaa kaikille Afrikasta kiinnostuneille, jotka haluavat tietää enemmän ja ymmärtää paremmin.

Hirvittävät huolet, oikeat ongelmat

Tiedättehän sen lausahduksen, ”first world problems”. Jos se ei ihan vielä ole tuttua, niin kenties pian. Kävin haastattelemassa mahtavia bloggaajiamme, ja kysyin heiltä, mikä heidän mieltään on viime aikoina eniten painanut. Näin he vastasivat:

Agentti Arpa

Ongelmat, niin, niitähän on maailma täynnä! Jos oikein tarkasti katsoo, niin huomaa, että harva asia on aivan sitä, miltä se aluksi näyttää. Venäjän vaalit olivat ja menivät, mutta vaaleja tulee aina uusia. Ja mikä pahinta, vanhatkin rikokset ovat yhä selvittämättä. Meitä tarkkaavaisia on tässä maailmassa aivan liian vähän Muut lojuvat vain apaattisina liukuhihnoillaan ja paistavat hampurilaisia tai katsovat aivot nujertavia kammottavia tosi-tv-ohjelmia. Puolet maailmasta voisi minun puolestani laittaa Big Brother -taloon, eikä kukaan heitä sieltä kaipaisi.

Eniten minua on tietysti huolettanut tämä viattoman nuorukaisen käsittämätön kuoliaaksi ampuminen Yhdysvalloissa. Olenkin varannut jo lentoliput, haluaisin käväistä kylmän rauhallisesti paikan päällä vähän katsomassa, miltä siellä näyttää. Suurennuslasin olen jo pakannut. Sarkastisesti voisin pitää ylläni hupullista collegepaitaa, jota kutsutaan usein leikkisästi huppariksi, mutta toisaalta sellainen ei olisi kovinkaan arvokasta käyttäymistä.

Ne, jotka luulevat tietävänsä, pukeutuvat huppariin; ne, joka todella tietävät, eivät. Tätä itse hiomaani sanontaa olen viimepäivinä viilaillut.

Lisäksi Paavin vierailussa Kuubaan on minusta ollut jotain perinjuurin merkillistä. Kiinnitin huomiotani siihen, että paavin kasvojen rypyt olivat eripäin asettuneita kuin tavallisesti. Luulen, että vierailija ei ollut todellinen paavi, vaan jokin sijaisnäyttelijä. Pitää vielä tehdä lisää analyysiä, tilasin netistä CSI:n agenttien, kuten Horation, käyttämän kasvojentunnistusohjelman, ja odotan paraikaa sen saapumista. Sitten voin tehdä mainiosti kuvien vertailua. Pahoin vain pelkään, että se saattaa juuttua pahasti korruptiotuneeseen Itä-Euroopan tulliin. Maksoinkin sen jo, en kestä jo se joutuu hukkaan!

Hille Hepsankeikka

Oi, ihanaa että kysyit! Siis tietäisit vaan, mitä kaikkea mulle on sattunut viime aikoina. Tietysti on sanomattakin selvää, että arki tuo aina mukanaan kaikenlaisia haasteita. Ensinnäkin, eilisaamu oli mennä aivan pilalle, kun en voinut syödä ihanaa itse uunissa rapeaksi paistamaani superfood-mysliä lempikupistani, koska se oli pesussa! Astianpesukone ei ollut tarpeeksi täynnä, joten en ollut voinut laittaa sitä päälle, ja siellähän se raukka lojui. Se onkin ihana kulho, sellainen intialaisesta basaarista ostettu monivärinen kulho. Tai eihän se oikeasti ole Intiasta ostettu, vaan kauppakeskuksesta, mutta se on valmistettu Intiassa.

Niin, eihän päivä voinut alkaa kovin hyvin! Mutta onneksi olen peruspositiivinen ihminen, niin en siitä sitten hermostunut. Ja viime aikoina on linja-auto usein ollut myöhässä, ne sanoo että se on se kelirikko (mikä se on?). No paha tilanne kuitenkin, jokin on hajonnut.

Ja tänään, ihan äsken, mä huomasin, että mun Facebook-kaverilistani oli pienentynyt kahdella, mutta mulla ei ole nyt hajuakaan, että ketkä ne on, kun on jättäneet minut. Yritin selvittää sitä, ja soitin muutamille exille, mutta ei se asia selvinnyt. Ehkä mä postaan joidenkin mielestä liikaa sellaisia rentoutus-videoita, mutta voi että kun mä oon jotenkin vaan ihan hurahtanut niihin! <3

Mutta se suurin murhe, joka minulla on tässä ollut, on seuraava: olen lähettämässä postia mun ihanalle ja maailman söpöimmälle kummilapselle Mosambikiin. Ja siis kun mä en yhtään tiedä, että pitäisikö mun laittaa siihen mukaan puukyniä vai vahaliituja! Mä olen yrittänyt googlettaa, mutta en vaan tiedä. Kuka vois auttaa mua?

Nacho Pepe

Ai mikäkö on painanut mieltä! Eräänä aamuna heräsin piiitkän piiiitkän fiesta-illan jälkeen ympyränmuotoiselta erikoissängyltäni ja huomasin, että edellisillan ruotsalaisblondi povipommi oli muuttunut mieheksi yön aikana! Juoksin ympäriinsä ja huusin ¡que horror!¡que horror! Niinpä hän otti kimpsunsa ja lähti. Mikä traumatisoiva kokemus siitä tulikaan!

Enimmälti on silti sanottava, että minä jos kuka osaan ottaa asiat lungisti. Mitäpä sitä stressaamaan, kun voi pitää hauskaa? Niin isoäitinikin aina sanoi. Olen mitä suurin herrasmies, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän kaikkien pitäisi chillata enemmän, ottaa una cerveza käteen ja iskeä silmää vastaantulijoille. Mikäpä täällä on lopultakaan olla? Niinpä minäkin lopulta tutustuin tuohon sängystäni löytyneeseen mieheen ja nyt hän on kuin hermano minulle. Biisoninikin pitävät hänestä!

* * *

Siinäpä Nacho Pepe, tuo kaupungin machoin äijä, juuri tiivisti yhteen jotain aivan olennaista: mikäpä meillä lopultakaan on täällä ollessa? Meillä on puhdasta vettä ja ruokaa, taivaalta ei tipu pommeja, tv:ssäkin on värikuva ja monta kanavaa. Olkaamme siitä iloisia :)

Erittäin lungia loppuviikkoa siis kaikille blogin lukijoille!

Mainiota mainontaa

Melko usein kehitysyhteistyöhön liittyvissä mainoksissa käytetään kuvina kurjuutta: pallomahaisia lapsia, kärpässilmäisiä vauvoja, kuolevia vuohia aavikolla. Tämä kuvamaailma on tuttua miltei kaikille, mutta esittelen nyt teille "lempikehymainokseni". 

Kuten tämä Planin mainos esittää, tärkeintä on empatia! Kartoista kiinnostuneena tällainen Suomen sijoittaminen Afrikan kartalle toimii myös mainiosti.

Plan. "Empatia on kykyä eläytyä toisen asemaan. Se on kaiken avunannon alku."

Niinpä, entä jo? Entäs jos Suomi olisikin pienen pieni Länsi-Afrikan maa? Kuinka paljon silloin ketuttaisi se, että lempipaita on juuri nyt pesussa, maito on loppunu jääkaapista ja kaikki parhaat tv-ohjelmat tulevat aina samaan aikaan? Entä jos Sinun odotettavissaoleva elinikäsi olisi 40 vuotta?

Hyvä viini

Pitkän vapaaviikonlopun kunniaksi suosittelen viiniä! Potutti, kun en löytänyt enää ”Eettinen valinta”-viinejä Alkon hyllyistä. Piti vähän googeloida, ja ainakin minun pääni ymmärsi että nykyään Alko edellyttää eettistä toimintaa yhteistyökumppaneiltaan. Tässä linkit nettisivun osioon,  dioihin ja johonkin sopimukseen, joista voitte itse lukea. Eettiset periaatteet on siis jo sopimuksissa, ja viimeistään ensi vuonna myös käytännössä. Onko sitten varmaa, että mikä tahansa viini on eettisesti tuotettu? 

Pues, otin luomuviinin, ne on selkeästi merkattu. Käteeni tarttui tällä erää muun muassa Reserve Naturelle Prestige Syrah vuosimallia 2010. Se on siis punkkua. Viini on Etelä-Ranskasta palkitulta ja pitkään toimineelta luomutilalta. Pullon saa alle kympillä, jos maksaa kortilla. Olen oppinut arvostelemaan pari viinin piirrettä: tämä viini on notkea eikä liian tanniininen. Joillain nettisivuilla todetaan, että viini sopii riistan ja lampaan kanssa, mutta huomasin sen menevän em. ominaisuuksien ansiosta sellaisenaankin. Tai pizzan kyytipoikana. Lisäksi etiketti on hieno, ja tätä viiniä voi hyvin tarjota perjantain ja lauantainkin seuralaiselle tai äidille sunnuntaina.  

¡Salud! Besos y  abrazos fuertes, Nacho

[pullon kuva Alkon sivuilta]

Kuvien vaikutuksen alaisena

Vähän aikaa sitten netissä pyöriessäni törmäsin erään nuoren suomalaisvalokuvaajan nettisivuihin. Hän on nostanut esille tyylikkäällä tavalla eri maiden sosiaalisia ja poliittisia tilanteita. Minusta juuri tällainen on tiedotusta parhaimmillaan, yksinkertaisen tehokasta. Yksi namibialaisnaiskuva valittiin itse asiassa tämän vuoden henkilökuvaksi ”Vuoden lehtikuvat” -kilpailussa. Voi, kun itsekin osaisin näin hyvin: http://www.meeri.fi/ .

Inspiroituneena hienoista kuvista rupesin etsimään kaikkea mahdollista fotojournalismiin liittyvää tietoa sekä eri valokuvaajien sivuja. Kuvia ja tietoa selaillessani monista valokuvaajista sai kadehdittavan rohkean vaikutelman, en itse ikinä uskaltaisi lähteä keskelle sotaa kameran kanssa. Tämäkin kanadalainen ammattilainen aloitti uransa jo teini-iässä mm. kuvaten Israelin ja Hizbollahin välistä taistelua Libanonissa (vuonna 2006): http://edouphoto.com/. Katsokaa sivuilta myös ”Under A Nuclear Cloud” -kokoelma, jos haluatte järkyttyä ydinaseiden testauksen kauheuksista.

Valitsin vielä (melkein) viimeiseksi linkitettäväksi tämän: http://www.sebastianliste.com/ . ”Urban Quilombo” -projekti kertoo ihmisistä, jotka elävät hylätyssä suklaatehtaassa Brasiliassa. Suklaatehtaan kommuunin muodostavat perheet, jotka ovat hyvin köyhistä oloista. Espanjalainen valokuvaaja on kuvannut muissakin maissa eri ihmisyhteisöjen elinoloja. Lisäksi matkastaan Amazonian läpi hän kertoo hyvin lyhyesti blogissaan: http://sebastianliste.tumblr.com/. Amazoniassa monet paikalliset ovat joutuneet metsänhakkuiden ja maiden yksityistämisten takia lähtemään kodeistaan muualle etsimään onneaan.

Minuun tämäntyyppinen asioiden visualisointi puree täysin, menen ihan sanattomaksi. Kuvat nyt vaan kertovat tarinansa ilman, että ihmisille pitää kauheasti selventää lisää. Kaikista parhaita ovat rehelliset ja sensuroimattomat kuvat, jolloin niistä välittyy koko totuus ja asian ydin. En kuitenkaan tarkoita verisiä ruumiita ja muita raakuuksia, vaan yleisesti kaunistelemattomia tai lavastamattomia kuvia.

Loppuun laitan vielä omaa fotojournalismiani. Tämä kuva on Meksikosta, Juchitánista, missä järjestettiin paikalliseen tapaan gay pride -kulkue.

ps. Linkit on se juttu, toivottavasti jaksatte katsoa!

☮

Tunti maailmalle

Katkaise valot tunniksi, pelasta maailma. Sen jälkeen voitkin laittaa tietokoneen päälle ja katsoa netistä, miltä valojen sammuttaminen näytti! Vau.  Kävipä se helposti ja hienosti.

Kun kaikki joka tapauksessa tietävät, ettei lyhyellä tekopyhyydellä ole mitään väliä, mitä väliä Earth Hourilla sitten on?   

Tuon tunnin voi kokea eräänlaisena rituaalina, varmistuksena omalle vakaumukselleen, sitähän ihmiset ovat jo ainakin yli 2000 vuotta tehneet. Sammutan sähköt ja kietoudun ekologiseen hyväänolooni. Joskus vietin tämän ajan etsimällä lähintä aukiolevaa Siwaa, toisena vuonna istuin kynttilän valossa ja pohdiskelin asioita, kolmantena vuonna vain olin. Joka kerta nautin olostani ilman elektroniikkaa ja kiirettä, enkä menettänyt mitään –päinvastoin. Hyvä idea olisi myös olla ystävien tai parhaimmassa tapauksessa ”vain” tuttavien kanssa, ja keskustella maailman tilasta. Tai käydä pyöräilemässä tai kävelyllä. 

Kaikesta lyhykäisyydestään ja massiivisesta mediapaisutuksestaan huolimatta, tai juuri niiden takia, Earth Hour on merkityksellinen. Earth Hour on loistava tiedotuskampanja. Ihmiset osoittavat välittävänsä, viime vuonna näitä ihmisiä oli 1,8 miljardia! Vaikka he ilmentäisivät välittävänsä ympäristöstä ja globaalista yhteisöstä vain tunnin sähkökatkolla, on sekin jotain. Luultavasti Earth Hour saa osan heistä selvittämään lisää tietoa ympäristöstä, energiasta, saasteista ja maailmasta. Ehkä he tekevät jotain muutakin.

Sammuta siis kone, valot, ynnä muu hetkeksi, ja mieti, voisiko näin tehdä joka päivä. Mitä muuta voisit tehdä, tai jättää tekemättä? WWF on selvittänyt tehokkaimmat tavat vaikuttaa positiivisesti ympäristöön (tai siis mahdollisimman vähän negatiivisesti), katso ne täältä.  Tunnin sähkökatkoksen jälkeen voit ehkä ajatella pyöräileväsi töihin, syöväsi vähemmän ja samalla terveellisemmin, lopettavasi roikkumisen netissä, laittavasi lentomatkat pannaan sekä jättäväsi turhuudet ostamatta. Useat ympäristöystävälliset teot tekevät hyvää myös lyhyellä aikavälillä ihmiselle, sekä fyysiselle terveydelle että mielenterveydelle. 

ps. Vaikka kotitalouksien energiansäästö tuntuu pieneltä verrattuna teollisuuden ja muiden yritysten aiheuttamiin ympäristövaurioihin, on hyvä muistaa, että kuluttajat ylläpitävät näitä toimintoja. Samoin on hyvä muistaa, että yksikin ihminen voi vaikuttaa esimerkiksi yritysten toimintaan, ja että vielä suurempi vaikutus on kansalaisjärjestötoiminnalla.

Uskaltaako ympäristöystävällisellä suklaalla herkutella?

Mietiskelin koko viikonlopun alla olevaa suklaanarkkarin kirjoitusta ja ilmeisesti sitä pohtivat ainakin jollain tasolla myös suklaantuottajat. Näin kaupungilla pyörähtäessäni ruotsalaisen suklaajätin Maraboun ison kampanjan, joka ilokseni jakoi ohikulkijoille herkkuja ja samalla promosi Rainforest Alliance –sertifikaattiaan. Mussutin tarjottuja suklaita hyvillä mielin katsellessani hienosti rakennettujen sermien ja kuvin havainnollistettua selvitystä suklaanviljelyn ympäristöystävällisyydestä.

Myöhemmin tutustuin yrityksen sivuilta tarkemmin tähän sertifikaattiin vihreän sammakon takana ja kävi ilmi, että merkin takana oleva sertifikaatti ”Rainforest Alliance suojelee sademetsiä, joissa kaakaota viljellään, sekä pyrkii myös pitämään huolta alueen väestön ja eläimistön hyvinvoinnista. Rainforest Alliance auttaa viljelijöitä mm. kehittymään yrittäjinä ja parantamaan tilanhoidon tehokkuutta kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Tavoitteena on turvata viljelijöille jatkuvat tulot ja varma työpaikka, mahdollistaa lasten koulunkäynti sekä opetella yhdessä istuttamaan lisää puita ja antamaan maan levätä välillä, samalla kun kaakaon laatu paranee. Maailmaa ei paranneta yhdessä yössä, mutta voimme tehdä siitä paremman pala kerrallaan.” ( http://www.marabou.fi/ra/ )

Kuinka ihastuttavaa! Käy kuitenkin ilmi, ettei sertifioitujen viljelmien kaakaota ei ole vielä saatavilla tarpeeksi, mutta yritys lupaa ostavansa kaiken saatavilla olevan. Tällä hetkellä 30% Väsbyn tehtaalla käytettävästä kaakaosta tulee RA-sertifioiduilta viljeilmiltä. Marabou arvioi, että vuonna 2012 sertifioidun kaakaon määrä olisi jo 100%. Hienoa. Yrityksen suomenkieliset sivut on päivitetty viimeksi vuonna 2010. Mikä lienee tilanne nyt?

Rainforest Alliancen toiminta on hienoa ja erittäin kannatettavaa, mutta askarruttamaan jäi miten yritys on reagoinut Länsi-Afrikan kaakaon tuotannon ongelmiin ja orjuuteen, joista aiemmin tuossa alla oli jo puhetta. Kuluttaja-lehden artikkeli vuodelta 2005 kirjoittaa, kuinka Maraboun takanakin oleva suuri yhdysvaltalainen elintarvikeyhtiö Kraft, ei saa lehden tarkasteleman tutkimuksen mukaan huippupisteitä mistään osa-alueista: ympäristöpolitiikasta, sosiaalisen ja taloudellisen vastuun politiikastaan. Kraft ilmoittaa omilla sivuillaan, että he  hankkivat ”korkealaatuista kaakaota kehitysmaiden viljelijöiltä valmistaaksemme herkullisia suklaatuotteita. Tästä syystä teemme merkittäviä investointeja, jotta voimme auttaa heitä parantamaan toimeentuloaan sekä ylläpitämään kaakaon saatavuutta vielä sukupolvien kuluttua. Olemme myös Rainforest Alliancen ja reilun kaupan sertifioiman kaakaon suurin ostaja maailmassa.” (http://fieu-stg64.kraftfoodscompany.com/KFE/Brands/Chocolate.aspx)

(Jo aiemmassakin postauksessa linkattu Kuluttaja-lehden artikkeli löytyy edellen täältä )

Itse ainakin tahdon uskoa ympäristösertifikaatin ja yritysten hyväntahtoisuuteen ja syödä minttusuklaani jatkossakin hyvällä omalla tunnolla, mutta olenko vain herkkäuskoinen höynäytettävä? Ovatko ympäristösertifikaatit vain ovela tapa kiinnittää kuluttajien huomio suklaantuotannon orjuusongelmista kenties helpommin ratkaistavissa olevaan ympäristöystävällisyyteen? Ja onhan se sammakkokin aika söpö.

kuvat: http://en.wikipedia.org/wiki/Rainforest_Alliance

Onko lempisuklaassani kitkerä sivumaku?

Rakastan suklaata. Tummaa ja vaaleaa, pähkinöillä tai ilman, levyissä, konvehteina tai vaikka kuivatun karpalon päällisenä. Heikkoina hetkinä saatan sortua pitämään jopa joulukalentereista tutun muovisen makuisista suklaalätyköistä tai valkoisesta suklaasta. Erittäin heikkoina hetkinä. Opiskeluenergiani koostuu pääosin Earl grey -teestä ja Fazerin suklaakonvehdeista, joita ostan erittäin usein yliopiston kahviloista. Ongelmakäyttäjän tavoin olen alkanut häpeillä kulutustani enkä enää kehtaa hakea suklaa-annostani päivittäin samasta kahvilasta, vaan asioin vaihtelevasti eri ravintoloissa siinä toivossa, ettei kassahenkilökunta muistaisi minua.

Enpä siis tiennyt tiistaina Minituplan ja teen kanssa luennolle viuhtoessani, että se jäisi viimeisekseni. Olisinko syönyt sen hitaammin? Olisinko nauttinut siitä enemmän? Vai olisiko se maistunut kitkerämmältä, jos olisin tullut ajattelleeksi, että suklaanautintoni takana seisoo luultavasti rivi lapsia, jotka työskentelevät kurjissa olouhteissa Länsi-Afrikan kaakaoviljelmillä?

Uusi, suklaaton arkeni alkoi tiistaina 20.3. kello 19, kun katsoin tämän:
http://documentaryheaven.com/the-dark-side-of-chocolate/
Ja kun myöhemmin luin näitä:
http://www.eiorjuudelle.fi/site/kylmatotuus
http://www.kuluttaja.fi/Page/d10b5871-58c2-49ec-a7dd-d94e18eddcfb.aspx

The Dark Side of Chocolate on tanskalaisen journalistin ja ohjaajan Miki Mistratin katsaus kaakaon tuotantoon liittyviin ongelmiin kuten ihmiskauppaan ja lapsityövoimaan. Vaikka kaakaon tuottajat ja jalostajat hyväksyivät 2000-luvun alussa ohjelman, jolla pyritään eroon pakkotyöstä ja luodaan säännöt lasten työskentelylle, eivät tulokset toitaiseksi ole päätä huimaavia. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ja Yhdysvaltojen kehitysapujärjestön vuonna 2002 teettämän tutkimuksen mukaan Länsi-Afrikan kaakaopelloilla työskenteli kyseisenä vuonna 284 000 lasta, joiden paikka olisi ollut koulussa. Suurin osa lapsista työskentelee vanhempiensa tiloilla, mutta 2500 heistä oli orjia.

Jälkinäytös:
Kävin tänään luovuttamassa verta, mistä SPR palkitsee pikkupurtavalla. Raskain mielin jätin Marianne-karkit kuppiinsa ja join kostoksi neljä lasillista omenamehua. Kirjoitin palautelaatikkoon toipuvan riistosuklaanarkkarin tilityksen siitä, kuinka mukavaa olisi, jos SPR tarjoaisi Reiluja herkkuja verenluovuttajille. Nii.


Kuvat:
we <3 it
http://roarmag.org/2011/04/dark-side-of-chocolate-child-slavery/

Blogin taustamusiikkia

Hei kaikille tasapuolisesti! Sain kunnian vastata pääasiallisesti tämän ihanan blogin musiikkilinkeistä, vaikka toki myös muut bloggarit ovat oikeutettuja tuomaan  oman soinnillisen lisänsä taustamusiikkirepertuaariin. Valitsen kappaleita, jotka syventävät ymmärtämystänne ja eläytymistänne, kun luette blogin tekstejä. Pyrin myös jakamaan teidän kanssanne juuri niitä tuntemuksia, joita kulloinenkin musiikki ja musiikkivideo minussa herättävät. Ja Oih, mikä vaikutus musiikilla voikaan olla! Mielestäni musiikin kautta voi ilmetä aivan uusia asioita ja puolia sekä musiikin tekijöissä että etenkin vastaanottajissa. Joskus nämä vaikutukset ovat niin henkilökohtaisia, ettei edes esittäjä, säveltäjä tai sanoittaja ole voinut aavistakaan, mitä hänen sielunmaisemansa representaatio voi merkitä sen kohdatessa jonkun toisen sielunmaiseman. Ensimmäinen tällainen kokemus, jonka saan välittää teille, arvon lukijat, on erään Mattafixin kappale ja musiikkivideo nimeltään Living Darfur, olkaa hyvät :

Juuri tämän esityksen halusin jakaa kanssanne, koska blogimme aiempi kirja-arvostelu johdatteli minut etsimään lisää tietoa Darfurin asiasta. Löysin paljon asiatekstiä, valokuvia ja lisäksi tämän kappaleen. Sen sijaan, että kävisin kaikkia surullisia, henkeäsalpaavia ja ahdistavia faktoja läpi, päätin lähestyä koko kriisiä nimenomaan musiikin avulla. Sillä musiikki, kuten kuvakin, kertoo enemmän kuin pelkät sanat. Itselleni tämä rauhoittavakin kappale kertoo kauheasta kontekstistaan huolimatta toivosta. Siitä, että meidän tulisi nähdä toisemme eri silmin, ja siitä, että kyynelten ja katastrofien jälkeen on mahdollista vielä päästä mukaan tähän maailmaan. Tulkintani mukaan laulu siis kerrotaan sekä kriisin keskellä elävien että ulkopuolisten näkökulmasta. Meillä kaikilla on kuitenkin sama taivas, jota katsoa, ja rajojen sijaan meidän tulisi nähdä yhteinen maailmanyhteisö, jossa kukaan ei itse asiassa olekaan ulkopuolinen. Ymmärtämällä vastuun toisistamme pelastamme myös itsemme, sillä samalla luomme omalle elämällemmekin kestävän tarkoituksen. Myös meillä länsimaalaisilla on toivoa – toivoa siitä, että voimme välittää jostain ja vähentää globaalia epäoikeudenmukaisuutta. Toivo on yksi elämän peruspilareista, jonka avulla me myös selviämme elämän tragedioista. On ihanaa olla mukana tuomassa toivoa sinne, mistä se on menetetty.

Rakkaudella, Hille Hepsankeikka,
sillä suurin on kuitenkin rakkaus.