Ryszard Kapuściński: Eebenpuu

Luin juuri Ryszard Kapuścińskin Afrikasta kertovan kirjan Eebenpuu (Like 2002). Koska pidin siitä kovasti, haluan nyt suositella sitä muillekin.

Kapuściński oli maailmankuulu puolalainen toimittaja ja kirjailija, joka työskenteli paljon Afrikassa esimerkiksi sotakirjeenvaihtajana. Kirja perustuu hänen omiin kokemuksiinsa Afrikassa ja koostuu useista lyhyistä reportaaseista. Kirja on varsin laaja niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin: tapahtumat ulottuvat 1950-luvulta 1990-luvulle ja sijoittuvat moniin eri Afrikan maihin, esimerkiksi Ugandaan, Ruandaan, Ghanaan, Tansaniaan ja Etiopiaan. Kapuściński ottaa paljon kontaktia paikallisiin ihmisiin, asuu näiden asuinalueilla ja matkustaa näiden kanssa vaikeakulkuisiinkin paikkoihin. Hän ei välttele hankaliakaan tilanteita tai olosuhteita. Tämä on varmasti yksi syy siihen, miksi Eebenpuu on niin kiehtova ja mukaansatempaava teos. 

Eebenpuu kertoo Afrikasta, sen historiasta ja nykypäivästä sekä siellä asuvista ihmisistä. Kirjassa kuvataan paljon historiallisia tapahtumia, poliittisia mullistuksia ja valtasuhteiden muutoksia. Tämän lisäksi kirjassa on paljon kuvausta afrikkalaisista kulttuureista ja niiden tavoista sekä tavallisista Afrikassa asuvista ihmisistä ja heidän elämästään. Kirjailija yhdistääkin hienosti arjen ja yhteiskunnan kuvauksen ja tuo ilmi, millaisia vaikutuksia yhteiskunnallisilla muutoksilla on ihmisten arkielämään. Kapuściński onnistuu kuvailemaan historiallisia tapahtumia olematta ollenkaan tylsä. 

Eebenpuu antaa Afrikasta moninaisen kuvan. Toisaalta kirjassa kuvataan paljon kurjuutta ja elämän vaikeutta, ja Afrikka vaikuttaa turvattomalta ja kaoottiselta. Toisaalta taas kirja osoittaa hyvin, miten sinnikkäitä ja sopeutuvaisia ihmiset voivat olla ja miten vaatimattomissakin olosuhteissa voi selviytyä ja olla tyytyväinen elämäänsä. Kirja herättää sekä ahdistusta ja voimattomuuden tunnetta että myös suurta kiinnostusta Afrikkaa kohtaan ja halua tutustua siihen lisää.

Suosittelen kirjaa kaikille Afrikasta kiinnostuneille, jotka haluavat tietää enemmän ja ymmärtää paremmin.

Hirvittävät huolet, oikeat ongelmat

Tiedättehän sen lausahduksen, ”first world problems”. Jos se ei ihan vielä ole tuttua, niin kenties pian. Kävin haastattelemassa mahtavia bloggaajiamme, ja kysyin heiltä, mikä heidän mieltään on viime aikoina eniten painanut. Näin he vastasivat:

Agentti Arpa

Ongelmat, niin, niitähän on maailma täynnä! Jos oikein tarkasti katsoo, niin huomaa, että harva asia on aivan sitä, miltä se aluksi näyttää. Venäjän vaalit olivat ja menivät, mutta vaaleja tulee aina uusia. Ja mikä pahinta, vanhatkin rikokset ovat yhä selvittämättä. Meitä tarkkaavaisia on tässä maailmassa aivan liian vähän Muut lojuvat vain apaattisina liukuhihnoillaan ja paistavat hampurilaisia tai katsovat aivot nujertavia kammottavia tosi-tv-ohjelmia. Puolet maailmasta voisi minun puolestani laittaa Big Brother -taloon, eikä kukaan heitä sieltä kaipaisi.

Eniten minua on tietysti huolettanut tämä viattoman nuorukaisen käsittämätön kuoliaaksi ampuminen Yhdysvalloissa. Olenkin varannut jo lentoliput, haluaisin käväistä kylmän rauhallisesti paikan päällä vähän katsomassa, miltä siellä näyttää. Suurennuslasin olen jo pakannut. Sarkastisesti voisin pitää ylläni hupullista collegepaitaa, jota kutsutaan usein leikkisästi huppariksi, mutta toisaalta sellainen ei olisi kovinkaan arvokasta käyttäymistä.

Ne, jotka luulevat tietävänsä, pukeutuvat huppariin; ne, joka todella tietävät, eivät. Tätä itse hiomaani sanontaa olen viimepäivinä viilaillut.

Lisäksi Paavin vierailussa Kuubaan on minusta ollut jotain perinjuurin merkillistä. Kiinnitin huomiotani siihen, että paavin kasvojen rypyt olivat eripäin asettuneita kuin tavallisesti. Luulen, että vierailija ei ollut todellinen paavi, vaan jokin sijaisnäyttelijä. Pitää vielä tehdä lisää analyysiä, tilasin netistä CSI:n agenttien, kuten Horation, käyttämän kasvojentunnistusohjelman, ja odotan paraikaa sen saapumista. Sitten voin tehdä mainiosti kuvien vertailua. Pahoin vain pelkään, että se saattaa juuttua pahasti korruptiotuneeseen Itä-Euroopan tulliin. Maksoinkin sen jo, en kestä jo se joutuu hukkaan!

Hille Hepsankeikka

Oi, ihanaa että kysyit! Siis tietäisit vaan, mitä kaikkea mulle on sattunut viime aikoina. Tietysti on sanomattakin selvää, että arki tuo aina mukanaan kaikenlaisia haasteita. Ensinnäkin, eilisaamu oli mennä aivan pilalle, kun en voinut syödä ihanaa itse uunissa rapeaksi paistamaani superfood-mysliä lempikupistani, koska se oli pesussa! Astianpesukone ei ollut tarpeeksi täynnä, joten en ollut voinut laittaa sitä päälle, ja siellähän se raukka lojui. Se onkin ihana kulho, sellainen intialaisesta basaarista ostettu monivärinen kulho. Tai eihän se oikeasti ole Intiasta ostettu, vaan kauppakeskuksesta, mutta se on valmistettu Intiassa.

Niin, eihän päivä voinut alkaa kovin hyvin! Mutta onneksi olen peruspositiivinen ihminen, niin en siitä sitten hermostunut. Ja viime aikoina on linja-auto usein ollut myöhässä, ne sanoo että se on se kelirikko (mikä se on?). No paha tilanne kuitenkin, jokin on hajonnut.

Ja tänään, ihan äsken, mä huomasin, että mun Facebook-kaverilistani oli pienentynyt kahdella, mutta mulla ei ole nyt hajuakaan, että ketkä ne on, kun on jättäneet minut. Yritin selvittää sitä, ja soitin muutamille exille, mutta ei se asia selvinnyt. Ehkä mä postaan joidenkin mielestä liikaa sellaisia rentoutus-videoita, mutta voi että kun mä oon jotenkin vaan ihan hurahtanut niihin! <3

Mutta se suurin murhe, joka minulla on tässä ollut, on seuraava: olen lähettämässä postia mun ihanalle ja maailman söpöimmälle kummilapselle Mosambikiin. Ja siis kun mä en yhtään tiedä, että pitäisikö mun laittaa siihen mukaan puukyniä vai vahaliituja! Mä olen yrittänyt googlettaa, mutta en vaan tiedä. Kuka vois auttaa mua?

Nacho Pepe

Ai mikäkö on painanut mieltä! Eräänä aamuna heräsin piiitkän piiiitkän fiesta-illan jälkeen ympyränmuotoiselta erikoissängyltäni ja huomasin, että edellisillan ruotsalaisblondi povipommi oli muuttunut mieheksi yön aikana! Juoksin ympäriinsä ja huusin ¡que horror!¡que horror! Niinpä hän otti kimpsunsa ja lähti. Mikä traumatisoiva kokemus siitä tulikaan!

Enimmälti on silti sanottava, että minä jos kuka osaan ottaa asiat lungisti. Mitäpä sitä stressaamaan, kun voi pitää hauskaa? Niin isoäitinikin aina sanoi. Olen mitä suurin herrasmies, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän kaikkien pitäisi chillata enemmän, ottaa una cerveza käteen ja iskeä silmää vastaantulijoille. Mikäpä täällä on lopultakaan olla? Niinpä minäkin lopulta tutustuin tuohon sängystäni löytyneeseen mieheen ja nyt hän on kuin hermano minulle. Biisoninikin pitävät hänestä!

* * *

Siinäpä Nacho Pepe, tuo kaupungin machoin äijä, juuri tiivisti yhteen jotain aivan olennaista: mikäpä meillä lopultakaan on täällä ollessa? Meillä on puhdasta vettä ja ruokaa, taivaalta ei tipu pommeja, tv:ssäkin on värikuva ja monta kanavaa. Olkaamme siitä iloisia :)

Erittäin lungia loppuviikkoa siis kaikille blogin lukijoille!

Mainiota mainontaa

Melko usein kehitysyhteistyöhön liittyvissä mainoksissa käytetään kuvina kurjuutta: pallomahaisia lapsia, kärpässilmäisiä vauvoja, kuolevia vuohia aavikolla. Tämä kuvamaailma on tuttua miltei kaikille, mutta esittelen nyt teille "lempikehymainokseni". 

Kuten tämä Planin mainos esittää, tärkeintä on empatia! Kartoista kiinnostuneena tällainen Suomen sijoittaminen Afrikan kartalle toimii myös mainiosti.

Plan. "Empatia on kykyä eläytyä toisen asemaan. Se on kaiken avunannon alku."

Niinpä, entä jo? Entäs jos Suomi olisikin pienen pieni Länsi-Afrikan maa? Kuinka paljon silloin ketuttaisi se, että lempipaita on juuri nyt pesussa, maito on loppunu jääkaapista ja kaikki parhaat tv-ohjelmat tulevat aina samaan aikaan? Entä jos Sinun odotettavissaoleva elinikäsi olisi 40 vuotta?

Hyvä viini

Pitkän vapaaviikonlopun kunniaksi suosittelen viiniä! Potutti, kun en löytänyt enää ”Eettinen valinta”-viinejä Alkon hyllyistä. Piti vähän googeloida, ja ainakin minun pääni ymmärsi että nykyään Alko edellyttää eettistä toimintaa yhteistyökumppaneiltaan. Tässä linkit nettisivun osioon,  dioihin ja johonkin sopimukseen, joista voitte itse lukea. Eettiset periaatteet on siis jo sopimuksissa, ja viimeistään ensi vuonna myös käytännössä. Onko sitten varmaa, että mikä tahansa viini on eettisesti tuotettu? 

Pues, otin luomuviinin, ne on selkeästi merkattu. Käteeni tarttui tällä erää muun muassa Reserve Naturelle Prestige Syrah vuosimallia 2010. Se on siis punkkua. Viini on Etelä-Ranskasta palkitulta ja pitkään toimineelta luomutilalta. Pullon saa alle kympillä, jos maksaa kortilla. Olen oppinut arvostelemaan pari viinin piirrettä: tämä viini on notkea eikä liian tanniininen. Joillain nettisivuilla todetaan, että viini sopii riistan ja lampaan kanssa, mutta huomasin sen menevän em. ominaisuuksien ansiosta sellaisenaankin. Tai pizzan kyytipoikana. Lisäksi etiketti on hieno, ja tätä viiniä voi hyvin tarjota perjantain ja lauantainkin seuralaiselle tai äidille sunnuntaina.  

¡Salud! Besos y  abrazos fuertes, Nacho

[pullon kuva Alkon sivuilta]

Kuvien vaikutuksen alaisena

Vähän aikaa sitten netissä pyöriessäni törmäsin erään nuoren suomalaisvalokuvaajan nettisivuihin. Hän on nostanut esille tyylikkäällä tavalla eri maiden sosiaalisia ja poliittisia tilanteita. Minusta juuri tällainen on tiedotusta parhaimmillaan, yksinkertaisen tehokasta. Yksi namibialaisnaiskuva valittiin itse asiassa tämän vuoden henkilökuvaksi ”Vuoden lehtikuvat” -kilpailussa. Voi, kun itsekin osaisin näin hyvin: http://www.meeri.fi/ .

Inspiroituneena hienoista kuvista rupesin etsimään kaikkea mahdollista fotojournalismiin liittyvää tietoa sekä eri valokuvaajien sivuja. Kuvia ja tietoa selaillessani monista valokuvaajista sai kadehdittavan rohkean vaikutelman, en itse ikinä uskaltaisi lähteä keskelle sotaa kameran kanssa. Tämäkin kanadalainen ammattilainen aloitti uransa jo teini-iässä mm. kuvaten Israelin ja Hizbollahin välistä taistelua Libanonissa (vuonna 2006): http://edouphoto.com/. Katsokaa sivuilta myös ”Under A Nuclear Cloud” -kokoelma, jos haluatte järkyttyä ydinaseiden testauksen kauheuksista.

Valitsin vielä (melkein) viimeiseksi linkitettäväksi tämän: http://www.sebastianliste.com/ . ”Urban Quilombo” -projekti kertoo ihmisistä, jotka elävät hylätyssä suklaatehtaassa Brasiliassa. Suklaatehtaan kommuunin muodostavat perheet, jotka ovat hyvin köyhistä oloista. Espanjalainen valokuvaaja on kuvannut muissakin maissa eri ihmisyhteisöjen elinoloja. Lisäksi matkastaan Amazonian läpi hän kertoo hyvin lyhyesti blogissaan: http://sebastianliste.tumblr.com/. Amazoniassa monet paikalliset ovat joutuneet metsänhakkuiden ja maiden yksityistämisten takia lähtemään kodeistaan muualle etsimään onneaan.

Minuun tämäntyyppinen asioiden visualisointi puree täysin, menen ihan sanattomaksi. Kuvat nyt vaan kertovat tarinansa ilman, että ihmisille pitää kauheasti selventää lisää. Kaikista parhaita ovat rehelliset ja sensuroimattomat kuvat, jolloin niistä välittyy koko totuus ja asian ydin. En kuitenkaan tarkoita verisiä ruumiita ja muita raakuuksia, vaan yleisesti kaunistelemattomia tai lavastamattomia kuvia.

Loppuun laitan vielä omaa fotojournalismiani. Tämä kuva on Meksikosta, Juchitánista, missä järjestettiin paikalliseen tapaan gay pride -kulkue.

ps. Linkit on se juttu, toivottavasti jaksatte katsoa!

☮