Uskaltaako ympäristöystävällisellä suklaalla herkutella?

Mietiskelin koko viikonlopun alla olevaa suklaanarkkarin kirjoitusta ja ilmeisesti sitä pohtivat ainakin jollain tasolla myös suklaantuottajat. Näin kaupungilla pyörähtäessäni ruotsalaisen suklaajätin Maraboun ison kampanjan, joka ilokseni jakoi ohikulkijoille herkkuja ja samalla promosi Rainforest Alliance –sertifikaattiaan. Mussutin tarjottuja suklaita hyvillä mielin katsellessani hienosti rakennettujen sermien ja kuvin havainnollistettua selvitystä suklaanviljelyn ympäristöystävällisyydestä.

Myöhemmin tutustuin yrityksen sivuilta tarkemmin tähän sertifikaattiin vihreän sammakon takana ja kävi ilmi, että merkin takana oleva sertifikaatti ”Rainforest Alliance suojelee sademetsiä, joissa kaakaota viljellään, sekä pyrkii myös pitämään huolta alueen väestön ja eläimistön hyvinvoinnista. Rainforest Alliance auttaa viljelijöitä mm. kehittymään yrittäjinä ja parantamaan tilanhoidon tehokkuutta kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Tavoitteena on turvata viljelijöille jatkuvat tulot ja varma työpaikka, mahdollistaa lasten koulunkäynti sekä opetella yhdessä istuttamaan lisää puita ja antamaan maan levätä välillä, samalla kun kaakaon laatu paranee. Maailmaa ei paranneta yhdessä yössä, mutta voimme tehdä siitä paremman pala kerrallaan.” ( http://www.marabou.fi/ra/ )

Kuinka ihastuttavaa! Käy kuitenkin ilmi, ettei sertifioitujen viljelmien kaakaota ei ole vielä saatavilla tarpeeksi, mutta yritys lupaa ostavansa kaiken saatavilla olevan. Tällä hetkellä 30% Väsbyn tehtaalla käytettävästä kaakaosta tulee RA-sertifioiduilta viljeilmiltä. Marabou arvioi, että vuonna 2012 sertifioidun kaakaon määrä olisi jo 100%. Hienoa. Yrityksen suomenkieliset sivut on päivitetty viimeksi vuonna 2010. Mikä lienee tilanne nyt?

Rainforest Alliancen toiminta on hienoa ja erittäin kannatettavaa, mutta askarruttamaan jäi miten yritys on reagoinut Länsi-Afrikan kaakaon tuotannon ongelmiin ja orjuuteen, joista aiemmin tuossa alla oli jo puhetta. Kuluttaja-lehden artikkeli vuodelta 2005 kirjoittaa, kuinka Maraboun takanakin oleva suuri yhdysvaltalainen elintarvikeyhtiö Kraft, ei saa lehden tarkasteleman tutkimuksen mukaan huippupisteitä mistään osa-alueista: ympäristöpolitiikasta, sosiaalisen ja taloudellisen vastuun politiikastaan. Kraft ilmoittaa omilla sivuillaan, että he  hankkivat ”korkealaatuista kaakaota kehitysmaiden viljelijöiltä valmistaaksemme herkullisia suklaatuotteita. Tästä syystä teemme merkittäviä investointeja, jotta voimme auttaa heitä parantamaan toimeentuloaan sekä ylläpitämään kaakaon saatavuutta vielä sukupolvien kuluttua. Olemme myös Rainforest Alliancen ja reilun kaupan sertifioiman kaakaon suurin ostaja maailmassa.” (http://fieu-stg64.kraftfoodscompany.com/KFE/Brands/Chocolate.aspx)

(Jo aiemmassakin postauksessa linkattu Kuluttaja-lehden artikkeli löytyy edellen täältä )

Itse ainakin tahdon uskoa ympäristösertifikaatin ja yritysten hyväntahtoisuuteen ja syödä minttusuklaani jatkossakin hyvällä omalla tunnolla, mutta olenko vain herkkäuskoinen höynäytettävä? Ovatko ympäristösertifikaatit vain ovela tapa kiinnittää kuluttajien huomio suklaantuotannon orjuusongelmista kenties helpommin ratkaistavissa olevaan ympäristöystävällisyyteen? Ja onhan se sammakkokin aika söpö.

kuvat: http://en.wikipedia.org/wiki/Rainforest_Alliance

Onko lempisuklaassani kitkerä sivumaku?

Rakastan suklaata. Tummaa ja vaaleaa, pähkinöillä tai ilman, levyissä, konvehteina tai vaikka kuivatun karpalon päällisenä. Heikkoina hetkinä saatan sortua pitämään jopa joulukalentereista tutun muovisen makuisista suklaalätyköistä tai valkoisesta suklaasta. Erittäin heikkoina hetkinä. Opiskeluenergiani koostuu pääosin Earl grey -teestä ja Fazerin suklaakonvehdeista, joita ostan erittäin usein yliopiston kahviloista. Ongelmakäyttäjän tavoin olen alkanut häpeillä kulutustani enkä enää kehtaa hakea suklaa-annostani päivittäin samasta kahvilasta, vaan asioin vaihtelevasti eri ravintoloissa siinä toivossa, ettei kassahenkilökunta muistaisi minua.

Enpä siis tiennyt tiistaina Minituplan ja teen kanssa luennolle viuhtoessani, että se jäisi viimeisekseni. Olisinko syönyt sen hitaammin? Olisinko nauttinut siitä enemmän? Vai olisiko se maistunut kitkerämmältä, jos olisin tullut ajattelleeksi, että suklaanautintoni takana seisoo luultavasti rivi lapsia, jotka työskentelevät kurjissa olouhteissa Länsi-Afrikan kaakaoviljelmillä?

Uusi, suklaaton arkeni alkoi tiistaina 20.3. kello 19, kun katsoin tämän:
http://documentaryheaven.com/the-dark-side-of-chocolate/
Ja kun myöhemmin luin näitä:
http://www.eiorjuudelle.fi/site/kylmatotuus
http://www.kuluttaja.fi/Page/d10b5871-58c2-49ec-a7dd-d94e18eddcfb.aspx

The Dark Side of Chocolate on tanskalaisen journalistin ja ohjaajan Miki Mistratin katsaus kaakaon tuotantoon liittyviin ongelmiin kuten ihmiskauppaan ja lapsityövoimaan. Vaikka kaakaon tuottajat ja jalostajat hyväksyivät 2000-luvun alussa ohjelman, jolla pyritään eroon pakkotyöstä ja luodaan säännöt lasten työskentelylle, eivät tulokset toitaiseksi ole päätä huimaavia. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ja Yhdysvaltojen kehitysapujärjestön vuonna 2002 teettämän tutkimuksen mukaan Länsi-Afrikan kaakaopelloilla työskenteli kyseisenä vuonna 284 000 lasta, joiden paikka olisi ollut koulussa. Suurin osa lapsista työskentelee vanhempiensa tiloilla, mutta 2500 heistä oli orjia.

Jälkinäytös:
Kävin tänään luovuttamassa verta, mistä SPR palkitsee pikkupurtavalla. Raskain mielin jätin Marianne-karkit kuppiinsa ja join kostoksi neljä lasillista omenamehua. Kirjoitin palautelaatikkoon toipuvan riistosuklaanarkkarin tilityksen siitä, kuinka mukavaa olisi, jos SPR tarjoaisi Reiluja herkkuja verenluovuttajille. Nii.


Kuvat:
we <3 it
http://roarmag.org/2011/04/dark-side-of-chocolate-child-slavery/