Tunti maailmalle

Katkaise valot tunniksi, pelasta maailma. Sen jälkeen voitkin laittaa tietokoneen päälle ja katsoa netistä, miltä valojen sammuttaminen näytti! Vau.  Kävipä se helposti ja hienosti.

Kun kaikki joka tapauksessa tietävät, ettei lyhyellä tekopyhyydellä ole mitään väliä, mitä väliä Earth Hourilla sitten on?   

Tuon tunnin voi kokea eräänlaisena rituaalina, varmistuksena omalle vakaumukselleen, sitähän ihmiset ovat jo ainakin yli 2000 vuotta tehneet. Sammutan sähköt ja kietoudun ekologiseen hyväänolooni. Joskus vietin tämän ajan etsimällä lähintä aukiolevaa Siwaa, toisena vuonna istuin kynttilän valossa ja pohdiskelin asioita, kolmantena vuonna vain olin. Joka kerta nautin olostani ilman elektroniikkaa ja kiirettä, enkä menettänyt mitään –päinvastoin. Hyvä idea olisi myös olla ystävien tai parhaimmassa tapauksessa ”vain” tuttavien kanssa, ja keskustella maailman tilasta. Tai käydä pyöräilemässä tai kävelyllä. 

Kaikesta lyhykäisyydestään ja massiivisesta mediapaisutuksestaan huolimatta, tai juuri niiden takia, Earth Hour on merkityksellinen. Earth Hour on loistava tiedotuskampanja. Ihmiset osoittavat välittävänsä, viime vuonna näitä ihmisiä oli 1,8 miljardia! Vaikka he ilmentäisivät välittävänsä ympäristöstä ja globaalista yhteisöstä vain tunnin sähkökatkolla, on sekin jotain. Luultavasti Earth Hour saa osan heistä selvittämään lisää tietoa ympäristöstä, energiasta, saasteista ja maailmasta. Ehkä he tekevät jotain muutakin.

Sammuta siis kone, valot, ynnä muu hetkeksi, ja mieti, voisiko näin tehdä joka päivä. Mitä muuta voisit tehdä, tai jättää tekemättä? WWF on selvittänyt tehokkaimmat tavat vaikuttaa positiivisesti ympäristöön (tai siis mahdollisimman vähän negatiivisesti), katso ne täältä.  Tunnin sähkökatkoksen jälkeen voit ehkä ajatella pyöräileväsi töihin, syöväsi vähemmän ja samalla terveellisemmin, lopettavasi roikkumisen netissä, laittavasi lentomatkat pannaan sekä jättäväsi turhuudet ostamatta. Useat ympäristöystävälliset teot tekevät hyvää myös lyhyellä aikavälillä ihmiselle, sekä fyysiselle terveydelle että mielenterveydelle. 

ps. Vaikka kotitalouksien energiansäästö tuntuu pieneltä verrattuna teollisuuden ja muiden yritysten aiheuttamiin ympäristövaurioihin, on hyvä muistaa, että kuluttajat ylläpitävät näitä toimintoja. Samoin on hyvä muistaa, että yksikin ihminen voi vaikuttaa esimerkiksi yritysten toimintaan, ja että vielä suurempi vaikutus on kansalaisjärjestötoiminnalla.

Uskaltaako ympäristöystävällisellä suklaalla herkutella?

Mietiskelin koko viikonlopun alla olevaa suklaanarkkarin kirjoitusta ja ilmeisesti sitä pohtivat ainakin jollain tasolla myös suklaantuottajat. Näin kaupungilla pyörähtäessäni ruotsalaisen suklaajätin Maraboun ison kampanjan, joka ilokseni jakoi ohikulkijoille herkkuja ja samalla promosi Rainforest Alliance –sertifikaattiaan. Mussutin tarjottuja suklaita hyvillä mielin katsellessani hienosti rakennettujen sermien ja kuvin havainnollistettua selvitystä suklaanviljelyn ympäristöystävällisyydestä.

Myöhemmin tutustuin yrityksen sivuilta tarkemmin tähän sertifikaattiin vihreän sammakon takana ja kävi ilmi, että merkin takana oleva sertifikaatti ”Rainforest Alliance suojelee sademetsiä, joissa kaakaota viljellään, sekä pyrkii myös pitämään huolta alueen väestön ja eläimistön hyvinvoinnista. Rainforest Alliance auttaa viljelijöitä mm. kehittymään yrittäjinä ja parantamaan tilanhoidon tehokkuutta kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Tavoitteena on turvata viljelijöille jatkuvat tulot ja varma työpaikka, mahdollistaa lasten koulunkäynti sekä opetella yhdessä istuttamaan lisää puita ja antamaan maan levätä välillä, samalla kun kaakaon laatu paranee. Maailmaa ei paranneta yhdessä yössä, mutta voimme tehdä siitä paremman pala kerrallaan.” ( http://www.marabou.fi/ra/ )

Kuinka ihastuttavaa! Käy kuitenkin ilmi, ettei sertifioitujen viljelmien kaakaota ei ole vielä saatavilla tarpeeksi, mutta yritys lupaa ostavansa kaiken saatavilla olevan. Tällä hetkellä 30% Väsbyn tehtaalla käytettävästä kaakaosta tulee RA-sertifioiduilta viljeilmiltä. Marabou arvioi, että vuonna 2012 sertifioidun kaakaon määrä olisi jo 100%. Hienoa. Yrityksen suomenkieliset sivut on päivitetty viimeksi vuonna 2010. Mikä lienee tilanne nyt?

Rainforest Alliancen toiminta on hienoa ja erittäin kannatettavaa, mutta askarruttamaan jäi miten yritys on reagoinut Länsi-Afrikan kaakaon tuotannon ongelmiin ja orjuuteen, joista aiemmin tuossa alla oli jo puhetta. Kuluttaja-lehden artikkeli vuodelta 2005 kirjoittaa, kuinka Maraboun takanakin oleva suuri yhdysvaltalainen elintarvikeyhtiö Kraft, ei saa lehden tarkasteleman tutkimuksen mukaan huippupisteitä mistään osa-alueista: ympäristöpolitiikasta, sosiaalisen ja taloudellisen vastuun politiikastaan. Kraft ilmoittaa omilla sivuillaan, että he  hankkivat ”korkealaatuista kaakaota kehitysmaiden viljelijöiltä valmistaaksemme herkullisia suklaatuotteita. Tästä syystä teemme merkittäviä investointeja, jotta voimme auttaa heitä parantamaan toimeentuloaan sekä ylläpitämään kaakaon saatavuutta vielä sukupolvien kuluttua. Olemme myös Rainforest Alliancen ja reilun kaupan sertifioiman kaakaon suurin ostaja maailmassa.” (http://fieu-stg64.kraftfoodscompany.com/KFE/Brands/Chocolate.aspx)

(Jo aiemmassakin postauksessa linkattu Kuluttaja-lehden artikkeli löytyy edellen täältä )

Itse ainakin tahdon uskoa ympäristösertifikaatin ja yritysten hyväntahtoisuuteen ja syödä minttusuklaani jatkossakin hyvällä omalla tunnolla, mutta olenko vain herkkäuskoinen höynäytettävä? Ovatko ympäristösertifikaatit vain ovela tapa kiinnittää kuluttajien huomio suklaantuotannon orjuusongelmista kenties helpommin ratkaistavissa olevaan ympäristöystävällisyyteen? Ja onhan se sammakkokin aika söpö.

kuvat: http://en.wikipedia.org/wiki/Rainforest_Alliance

Onko lempisuklaassani kitkerä sivumaku?

Rakastan suklaata. Tummaa ja vaaleaa, pähkinöillä tai ilman, levyissä, konvehteina tai vaikka kuivatun karpalon päällisenä. Heikkoina hetkinä saatan sortua pitämään jopa joulukalentereista tutun muovisen makuisista suklaalätyköistä tai valkoisesta suklaasta. Erittäin heikkoina hetkinä. Opiskeluenergiani koostuu pääosin Earl grey -teestä ja Fazerin suklaakonvehdeista, joita ostan erittäin usein yliopiston kahviloista. Ongelmakäyttäjän tavoin olen alkanut häpeillä kulutustani enkä enää kehtaa hakea suklaa-annostani päivittäin samasta kahvilasta, vaan asioin vaihtelevasti eri ravintoloissa siinä toivossa, ettei kassahenkilökunta muistaisi minua.

Enpä siis tiennyt tiistaina Minituplan ja teen kanssa luennolle viuhtoessani, että se jäisi viimeisekseni. Olisinko syönyt sen hitaammin? Olisinko nauttinut siitä enemmän? Vai olisiko se maistunut kitkerämmältä, jos olisin tullut ajattelleeksi, että suklaanautintoni takana seisoo luultavasti rivi lapsia, jotka työskentelevät kurjissa olouhteissa Länsi-Afrikan kaakaoviljelmillä?

Uusi, suklaaton arkeni alkoi tiistaina 20.3. kello 19, kun katsoin tämän:
http://documentaryheaven.com/the-dark-side-of-chocolate/
Ja kun myöhemmin luin näitä:
http://www.eiorjuudelle.fi/site/kylmatotuus
http://www.kuluttaja.fi/Page/d10b5871-58c2-49ec-a7dd-d94e18eddcfb.aspx

The Dark Side of Chocolate on tanskalaisen journalistin ja ohjaajan Miki Mistratin katsaus kaakaon tuotantoon liittyviin ongelmiin kuten ihmiskauppaan ja lapsityövoimaan. Vaikka kaakaon tuottajat ja jalostajat hyväksyivät 2000-luvun alussa ohjelman, jolla pyritään eroon pakkotyöstä ja luodaan säännöt lasten työskentelylle, eivät tulokset toitaiseksi ole päätä huimaavia. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ja Yhdysvaltojen kehitysapujärjestön vuonna 2002 teettämän tutkimuksen mukaan Länsi-Afrikan kaakaopelloilla työskenteli kyseisenä vuonna 284 000 lasta, joiden paikka olisi ollut koulussa. Suurin osa lapsista työskentelee vanhempiensa tiloilla, mutta 2500 heistä oli orjia.

Jälkinäytös:
Kävin tänään luovuttamassa verta, mistä SPR palkitsee pikkupurtavalla. Raskain mielin jätin Marianne-karkit kuppiinsa ja join kostoksi neljä lasillista omenamehua. Kirjoitin palautelaatikkoon toipuvan riistosuklaanarkkarin tilityksen siitä, kuinka mukavaa olisi, jos SPR tarjoaisi Reiluja herkkuja verenluovuttajille. Nii.


Kuvat:
we <3 it
http://roarmag.org/2011/04/dark-side-of-chocolate-child-slavery/

Blogin taustamusiikkia

Hei kaikille tasapuolisesti! Sain kunnian vastata pääasiallisesti tämän ihanan blogin musiikkilinkeistä, vaikka toki myös muut bloggarit ovat oikeutettuja tuomaan  oman soinnillisen lisänsä taustamusiikkirepertuaariin. Valitsen kappaleita, jotka syventävät ymmärtämystänne ja eläytymistänne, kun luette blogin tekstejä. Pyrin myös jakamaan teidän kanssanne juuri niitä tuntemuksia, joita kulloinenkin musiikki ja musiikkivideo minussa herättävät. Ja Oih, mikä vaikutus musiikilla voikaan olla! Mielestäni musiikin kautta voi ilmetä aivan uusia asioita ja puolia sekä musiikin tekijöissä että etenkin vastaanottajissa. Joskus nämä vaikutukset ovat niin henkilökohtaisia, ettei edes esittäjä, säveltäjä tai sanoittaja ole voinut aavistakaan, mitä hänen sielunmaisemansa representaatio voi merkitä sen kohdatessa jonkun toisen sielunmaiseman. Ensimmäinen tällainen kokemus, jonka saan välittää teille, arvon lukijat, on erään Mattafixin kappale ja musiikkivideo nimeltään Living Darfur, olkaa hyvät :

Juuri tämän esityksen halusin jakaa kanssanne, koska blogimme aiempi kirja-arvostelu johdatteli minut etsimään lisää tietoa Darfurin asiasta. Löysin paljon asiatekstiä, valokuvia ja lisäksi tämän kappaleen. Sen sijaan, että kävisin kaikkia surullisia, henkeäsalpaavia ja ahdistavia faktoja läpi, päätin lähestyä koko kriisiä nimenomaan musiikin avulla. Sillä musiikki, kuten kuvakin, kertoo enemmän kuin pelkät sanat. Itselleni tämä rauhoittavakin kappale kertoo kauheasta kontekstistaan huolimatta toivosta. Siitä, että meidän tulisi nähdä toisemme eri silmin, ja siitä, että kyynelten ja katastrofien jälkeen on mahdollista vielä päästä mukaan tähän maailmaan. Tulkintani mukaan laulu siis kerrotaan sekä kriisin keskellä elävien että ulkopuolisten näkökulmasta. Meillä kaikilla on kuitenkin sama taivas, jota katsoa, ja rajojen sijaan meidän tulisi nähdä yhteinen maailmanyhteisö, jossa kukaan ei itse asiassa olekaan ulkopuolinen. Ymmärtämällä vastuun toisistamme pelastamme myös itsemme, sillä samalla luomme omalle elämällemmekin kestävän tarkoituksen. Myös meillä länsimaalaisilla on toivoa – toivoa siitä, että voimme välittää jostain ja vähentää globaalia epäoikeudenmukaisuutta. Toivo on yksi elämän peruspilareista, jonka avulla me myös selviämme elämän tragedioista. On ihanaa olla mukana tuomassa toivoa sinne, mistä se on menetetty.

Rakkaudella, Hille Hepsankeikka,
sillä suurin on kuitenkin rakkaus.

Bloggarit esittäytyvät!

Kehy-valiokunnalla on kunnia esitellä bloggarinsa, jotka elähdyttävät keskustelua persoonallisilla näkökulmillaan. Kun nämä tyypit laittavat näppäimistön laulamaan, sävelasteikot vaihtelevat rennosta lattarista kriittisen kuiviin soundeihin ja edelleen eskaloituvaan duurivoittoiseen söpöilyyn.

Pedro Ignacio a.k.a. Nacho Pepe a.k.a Machonacho

Nacho Pepellä ei ole virallista titteliä valiokunnassa, mutta itse hän kutsuu itseään ryhmän Comandanteksi. Nacho Pepen vastuulla on tähän blogiin kirjoittamisen lisäksi ryhmässä ajoittain esiintyvän kukkahattuhippeilyn hillitseminen. Nacho Pepe tuli mukaan ryhmän toimintaan, koska sitä kautta hän sai mahdollisuuden tavata lisää kauniita vaaleita naisia.
Nacho Pepe on kotoisin Meksikosta ja, omien sanojensa mukaan, hän vastaa maskuliinisellä karismallaan useaa normaalia miestä tai vaihtoehtoisesti kahta ja puolta urosbiisonia. Nacho Pepen vapaa-aika kuluu latinotanssien, etenkin salsan ja reggaetonin, sekä hanaoluen parissa.
Nacho Pepe tykkää tequilasta, naisista ja latinomusiikista. Häntä harmittaa köyhyys, nälänhätä ja se, ettei Primassa soiteta salsaa. Paheikseen Nacho Pepe listaa naimisissa olevat rikkaat naiset, huumeet ja täysrasvaiset mansikkajugurtit, suosikki tv-ohjelmakseen Mi Gorda Bella ja muut telenovelat (lattarisaippuat).
 

Motto: Jos ei mies voi tehdä sitä, elä turhaan kutsu paikalle naista, ellei kyseessä ole jotain seksuaalista.
Intiaaninimi: Tanssii Vaaleiden Tyttöjen Kanssa
Suosikki kehitysmaa: Latinalaisen Amerikan maat, joista tulevat kuumimmat rytmit

Agentti Arpa

Johtolangat johdattavat agenttimme salattujen totuuksien äärelle, paitsi silloin kun hän kompastuu niihin. Joka tapauksessa, syntiset tulkoot tuomituiksi ja kysymykset kysytyiksi! Arpan suurennuslasin alle ovat alttiita päätymään yksinkertaistukset, yleistykset, "totuudet", itsestäänselvyydet, tai mikä tahansa, sillä mikään ei ole niin yksinkertaista miltä se näyttää.

Välillä myös Arpan vaimo lainaa konetta, jolloin johtolangoista muodostuu voimakkaan kriittisiä kudelmia ja ajatuksiaherättäviä mietintämyssyjä.

Motto: Kohtalon arpa ei ole arvaamaton.
Intiaaninimi: Wakiza = Epätoivoinen soturi
Suosikki kehitysmaa: Ei ole. Vastustaa termin "kehitysmaa" käyttöä, sillä se implikoi jonkinlaisen "kehityksen" olemassaoloa, mistä jotkin maat olisivat "jääneet jälkeen". Tällaiset normatiiviset olettamukset "kehityksen suunnasta" puistattavat Arpaa, joka näkee "kehittyneissä" maissa ympärillään valtavaa uusavuttomuutta, inhimillisten kapasiteettien käyttämättä jättämistä, pinnallisuutta ja laiskuutta.

 Hille Hepsankeikka

Hille Hepsankeikka näki nuorena iltauutisissa kuolevia afrikkalaisia lapsia, ja on siitä saakka seurannut kehityskysymyksia suurella mielenkiinnolla - usein hieman naiivisti, mutta aina intoa puhkuen! Hille antaa aina roposensa hyväntekeväisyyteen uskoen, että maailman epäoikeudenmukaisuus saattaa päättyä hetkenä minä hyvänsä. Hille luottaa ihmisyyteen ja positiiviseen asenteeseen. Hän kantaa väsymättä kaikenlaisia korsia kekoon paremman maailman puolesta, eikä aio milloinkaan kyynistyä.

Motto: Make love not war!

Intiaaninimi: Yhtä tuulenhenkien kanssa
Suosikkikehitysmaa: Afrikka

Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa

Ros Wynne-Jonesin romaani Sade lankeaa (Like 2010; Something is going to fall like rain) kertoo brittiläisestä parikymppisestä opiskelijasta Mariasta, joka lähtee vapaaehtoistyöhön Afrikkaan. Vaan mikään ei mene niinkuin hän oli kuvitellut, sillä nopeasti hän joutuu Sudaniin, Darfuriin, keskellä konfliktia Adekin kylään, paikkaamaan haavoittuneita, haavoittumaan itsekin, näkemään kuolemaa ja epätoivoa. Lyhyeksi aiottu vierailu Darfurissa pitkittyy, tulevaisuus häilyy horisontissa epävarmana. Sota ympärillä tiivistyy, ihmisiä kuolee. Maria ei ole valmis kohtaamaan sotaa, mutta Sade lankeaa on kertomus elämän arvaamattomuudesta ja siitä, kuinka kaukana länsimainen ja tavallisten afrikkalaisten elämä ovat toisistaan, kuinka ihminen yrittää selvitä kaikesta eteen tulevasta, ja lopulta yleensä selviääkin.

Kirjassa kiehtoo eniten se, että Maria oli mitä samaistuttavin henkilö tällaiselle lukijalle, joka (ainakin hieman) haaveilee itsekin pääsevänsä joskus elämässään tekemään vapaaehtoistyöhön Afrikkaan. Maria on usein eksyksissä ja miettii, mitä oikein on tekemässä ja onko hänestä tähän lainkaan. Sade lankeaa on myös mitä suuremmissa määrin kertomus etelän köyhien tavallisuutta tavoittelevasta elämästä kriisien keskellä länsimaisin naiivein silmin koettuna, kertomus maailmasta joka ei ole reilu tai oikeudenmukainen, mutta jossa jokainen meistä seitsemästä miljardista kuitenkin asuu.

Uskon, että tämän romaanin lukija ymmärtää maailmaa jälleen hieman paremmin. Kirjan tarina on tuskaisa ja se tekee pahaa erityisesti siksi, että vaikka henkilöt ovat kuvitteellisia, niin Darfurissa kuin maailman lukuisissa muissakin kolkissa elämä kulkee luultavasti juuri tällaisia ratoja. Me länsimaiset tiedostavat lukijat voimme vain aavistella, yrittää samaistua.

"Joskus yritän kuvitella, mitä adekilaiset ajattelisivat elämästäni täällä. Mitä he ajattelisivat Lontoosta. Hanoista, joista saa puhdasta vettä. Tosi-tv-ohjelmista, joita ihmiset katsovat nähdäkseen ihmisiä, jotka tekevät samoja asioita kuin katsojat, ja saippuaoopperoista, joita ihmiset katsovat nähdäkseen ihmisiä, jotka ovat olevinaan tavallisia ihmisiä. Liikennevaloista, joilla valvotaan katuja kätketyistä ohjauskeskuksista käsin. Sähköstä, puhelimista ja kaasu-uuneista. Kansanmurha-asiantuntijoista, jotka eivöt ole koskaan menettäneet läheistään ruostuneen viidakkoveitsen viillolle tai matalalla lentävän helikopterin tulitukselle.   

Adek on aina muistissani kuin arpi. Kuin tahra. Kuin kuljetushihnalle jäänyt matkalaukku, joka kiertää kehää." 

Kirjaa suosittelee kaikille lukutaitoisille yksi syvästi vaikuttunut valiokuntalainen.

Nollaseiskaa ja juhlahuumaa

TYYssä on talven mittaan käyty paljon keskustelua siitä, pitäisikö ylioppilaskunnan tulevaisuudessakin osoittaa 0,7 % toimintataloutensa budjetista kehitysyhteistyöhön. Valiokuntalaiset ovat huutaneet painajaisissaan ja pitäneet salaisia tapaamisia bunkkereissa suunnitellakseen mitä mainioimpia argumentteja aiheen puolesta, sillä valiokuntalaiset ovat mitä solidaarisimpia, hyväsydämisimpiä ja älyttömän fiksuja ihmisiä, ja kannattavat siksi pieniä ja suuria tekoja maailman parantamiseksi. (huhujen mukaan TYYn kehyhipit ovat myös perin kauniita.)

Jännitys oli huipussaan eilen, kun edustajisto käsitteli kokouksessaan nollaseiskaa ja vihdoin viimein päätti sen kohtalosta. Ja hiphei!

"TYYn edustajisto päätti kokouksessaan 29.2.2012 äänin 28-12 palauttaa poliittisen linjapaperin sekä budjetin tasapainoon lisäämällä linjapaperiin sieltä viime edustajiston viimeisessä kokouksessa poistetun kohdan, jonka mukaan 0,7 % TYYn toimintatalouden budjetista ohjataan kehitysyhteistyöhön. Lisäksi linjapaperiin lisätään maininta, että TYY pyrkii jäsenistön lisäksi vaikuttamaan myös TYYn ulkopuolella globaalin vastuullisuuden puolesta 07:n avulla." Näin saattoi kuka tahansa kaduntallaaja tänään lukea erilaisista valiokunnan tietolähteistä.

* * *

Ja lopuksi vielä pieni valistushetki siitä, mikä se nollaseiska noin niinkuin ees on.

YK on vuosituhattavoitejulistuksessaan laskenut, että mikäli kehittyneet maat ohjaavat budjetistaan 0,7 % köyhimmille maille, vuosituhattavoitteet saadaan toteutettua. Myös Suomi on sitoutunut saavuttamaan tämän tavoitteen. Suomen BKT:sta osoitetaan tänä vuonna viime vuoden tapaan 0,56 % kehitysyhteistyöhön. TYY haluaa toimia positiivisena esimerkkinä ja näyttää tietä sivistyneenä ja vastuullisena yhteisönä, sekä tuoda esille rikkaiden maiden toimijoiden vastuun olla muuttamassa maailmaa parempaan suuntaan poistamalla äärimmäistä köyhyyttä.

Lopuksi on vielä paikallaan kiittää niin valiokuntaa kuin myös TYYn edustajistoa ja hallitusta hyvästä työstä, syvällisestä keskustelusta ja napakoista argumenteista suuntaan jos toiseenkin. Kehitysehdotuksia on annettu ja niitä on kuunneltu ja seuraavassa istunnossamme voidaan niitä ehkä harkitakin.

Ja nyt valiokunta vetäytyy juhlimaan sitä, että saamme tulevaisuudessakin olla tekemässä maailmasta hiukan parempaa paikkaa sen kaikille asukkaille, myös NOLLASEISKAN avulla! (tietysti juhlimme vain pienen pienen hetken, sillä maailma huutaa meitä toimimaan ja kehyelämä on työtä ja arjen pakerrusta täynnä)