Hirvittävät huolet, oikeat ongelmat

Tiedättehän sen lausahduksen, ”first world problems”. Jos se ei ihan vielä ole tuttua, niin kenties pian. Kävin haastattelemassa mahtavia bloggaajiamme, ja kysyin heiltä, mikä heidän mieltään on viime aikoina eniten painanut. Näin he vastasivat:

Agentti Arpa

Ongelmat, niin, niitähän on maailma täynnä! Jos oikein tarkasti katsoo, niin huomaa, että harva asia on aivan sitä, miltä se aluksi näyttää. Venäjän vaalit olivat ja menivät, mutta vaaleja tulee aina uusia. Ja mikä pahinta, vanhatkin rikokset ovat yhä selvittämättä. Meitä tarkkaavaisia on tässä maailmassa aivan liian vähän Muut lojuvat vain apaattisina liukuhihnoillaan ja paistavat hampurilaisia tai katsovat aivot nujertavia kammottavia tosi-tv-ohjelmia. Puolet maailmasta voisi minun puolestani laittaa Big Brother -taloon, eikä kukaan heitä sieltä kaipaisi.

Eniten minua on tietysti huolettanut tämä viattoman nuorukaisen käsittämätön kuoliaaksi ampuminen Yhdysvalloissa. Olenkin varannut jo lentoliput, haluaisin käväistä kylmän rauhallisesti paikan päällä vähän katsomassa, miltä siellä näyttää. Suurennuslasin olen jo pakannut. Sarkastisesti voisin pitää ylläni hupullista collegepaitaa, jota kutsutaan usein leikkisästi huppariksi, mutta toisaalta sellainen ei olisi kovinkaan arvokasta käyttäymistä.

Ne, jotka luulevat tietävänsä, pukeutuvat huppariin; ne, joka todella tietävät, eivät. Tätä itse hiomaani sanontaa olen viimepäivinä viilaillut.

Lisäksi Paavin vierailussa Kuubaan on minusta ollut jotain perinjuurin merkillistä. Kiinnitin huomiotani siihen, että paavin kasvojen rypyt olivat eripäin asettuneita kuin tavallisesti. Luulen, että vierailija ei ollut todellinen paavi, vaan jokin sijaisnäyttelijä. Pitää vielä tehdä lisää analyysiä, tilasin netistä CSI:n agenttien, kuten Horation, käyttämän kasvojentunnistusohjelman, ja odotan paraikaa sen saapumista. Sitten voin tehdä mainiosti kuvien vertailua. Pahoin vain pelkään, että se saattaa juuttua pahasti korruptiotuneeseen Itä-Euroopan tulliin. Maksoinkin sen jo, en kestä jo se joutuu hukkaan!

Hille Hepsankeikka

Oi, ihanaa että kysyit! Siis tietäisit vaan, mitä kaikkea mulle on sattunut viime aikoina. Tietysti on sanomattakin selvää, että arki tuo aina mukanaan kaikenlaisia haasteita. Ensinnäkin, eilisaamu oli mennä aivan pilalle, kun en voinut syödä ihanaa itse uunissa rapeaksi paistamaani superfood-mysliä lempikupistani, koska se oli pesussa! Astianpesukone ei ollut tarpeeksi täynnä, joten en ollut voinut laittaa sitä päälle, ja siellähän se raukka lojui. Se onkin ihana kulho, sellainen intialaisesta basaarista ostettu monivärinen kulho. Tai eihän se oikeasti ole Intiasta ostettu, vaan kauppakeskuksesta, mutta se on valmistettu Intiassa.

Niin, eihän päivä voinut alkaa kovin hyvin! Mutta onneksi olen peruspositiivinen ihminen, niin en siitä sitten hermostunut. Ja viime aikoina on linja-auto usein ollut myöhässä, ne sanoo että se on se kelirikko (mikä se on?). No paha tilanne kuitenkin, jokin on hajonnut.

Ja tänään, ihan äsken, mä huomasin, että mun Facebook-kaverilistani oli pienentynyt kahdella, mutta mulla ei ole nyt hajuakaan, että ketkä ne on, kun on jättäneet minut. Yritin selvittää sitä, ja soitin muutamille exille, mutta ei se asia selvinnyt. Ehkä mä postaan joidenkin mielestä liikaa sellaisia rentoutus-videoita, mutta voi että kun mä oon jotenkin vaan ihan hurahtanut niihin! <3

Mutta se suurin murhe, joka minulla on tässä ollut, on seuraava: olen lähettämässä postia mun ihanalle ja maailman söpöimmälle kummilapselle Mosambikiin. Ja siis kun mä en yhtään tiedä, että pitäisikö mun laittaa siihen mukaan puukyniä vai vahaliituja! Mä olen yrittänyt googlettaa, mutta en vaan tiedä. Kuka vois auttaa mua?

Nacho Pepe

Ai mikäkö on painanut mieltä! Eräänä aamuna heräsin piiitkän piiiitkän fiesta-illan jälkeen ympyränmuotoiselta erikoissängyltäni ja huomasin, että edellisillan ruotsalaisblondi povipommi oli muuttunut mieheksi yön aikana! Juoksin ympäriinsä ja huusin ¡que horror!¡que horror! Niinpä hän otti kimpsunsa ja lähti. Mikä traumatisoiva kokemus siitä tulikaan!

Enimmälti on silti sanottava, että minä jos kuka osaan ottaa asiat lungisti. Mitäpä sitä stressaamaan, kun voi pitää hauskaa? Niin isoäitinikin aina sanoi. Olen mitä suurin herrasmies, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän kaikkien pitäisi chillata enemmän, ottaa una cerveza käteen ja iskeä silmää vastaantulijoille. Mikäpä täällä on lopultakaan olla? Niinpä minäkin lopulta tutustuin tuohon sängystäni löytyneeseen mieheen ja nyt hän on kuin hermano minulle. Biisoninikin pitävät hänestä!

* * *

Siinäpä Nacho Pepe, tuo kaupungin machoin äijä, juuri tiivisti yhteen jotain aivan olennaista: mikäpä meillä lopultakaan on täällä ollessa? Meillä on puhdasta vettä ja ruokaa, taivaalta ei tipu pommeja, tv:ssäkin on värikuva ja monta kanavaa. Olkaamme siitä iloisia :)

Erittäin lungia loppuviikkoa siis kaikille blogin lukijoille!