Vaihtokokemuksia Ugandasta

Vietin vuosi sitten lukukauden North-South-South-vaihdossa Ugandan pääkaupungissa Kampalassa. Vaihtarina olemisesta ja kehitysmaassa asumisesta muodostui varsin iso ja avartava kokemus, josta olen edelleenkin hurjan kiitollinen. Uganda valikoitui kohteekseni melko sattumanvaraisesti. Halusin johonkin Euroopan ulkopuoliseen maahan, jossa on opetusta englanniksi. NSS-ohjelma vaikutti kaikin puolin hyvältä, ja koska Uganda oli yksi sen kohteista, hain sinne. Valinta osoittautui loistavaksi. Uganda on kaikkine ongelmineenkin kaunis ja värikäs maa, jossa ihmiset ovat mukavia ja elämänasenne vähintäänkin rento. Kaikessa kaoottisuudessaan pääkaupunki Kampala on mahtava paikka ja eroaa huimasti esimerkiksi eurooppalaisista pääkaupungeista.

Old Taxi Park ja tyypillistä ruuhkaa

Kampalan keskustaa

Opiskelin isossa Makerere University -nimisessä yliopistossa ihmisoikeuksia. Opiskelin maisteriohjelmassa, ja suurin osa luokkakavereistani oli päivisin töissä käyviä aikuisia, joten luennot olivat aina iltaisin viidestä kahdeksaan. Puitteet ja resurssit olivat niin materiaalien, tilojen kuin opetustekniikoidenkin suhteen paljon vaatimattomammat kuin Suomessa. Opiskelua hidasti toisinaan myös esimerkiksi se, että luennoitsija yksinkertaisesti jätti saapumatta luennolle. Kuitenkin kaikki työskentelivät ahkerasti ja ottivat opinnot tosissaan. Välillä tunsin itseni suorastaan laiskaksi moniin luokkatovereihini verrattuna. Monet kursseista teettivät melko paljon työtä, koska niihin kuului lopputenttien lisäksi myös esseitä ja ryhmätöitä. Selvisin kuitenkin kunnialla kaikista kursseista ja ehdin silti tehdä onneksi paljon muutakin kuin opiskella.

Makerere Universityn päärakennus

Asuin koko vaihtoaikani opiskelijahostellissa, mikä onkin varsin tyypillinen opiskelijoiden asumismuoto Kampalassa. Hostellilta oli useita kertoja päivässä ilmainen bussikuljetus yliopistolle, mutta koska hostelli sijaitsi aivan yliopistoalueen vieressä, kuljin itse luennoille helteestä ja useista ylämäistä huolimatta sinnikkäästi kävellen. Vaikka huoneeni olikin pieni ja vaatimaton, siellä oli kiva asua, ja toisin kuin monilla muilla, minulla oli sentään yhden hengen huone sekä oma vessa ja suihku käytössäni. Keittiön tai jääkaapin puutekaan ei pienen totuttelun jälkeen haitannut, koska hostellin lähistöllä oli useita pieniä ruokapaikkoja, kojuja ja kauppoja, joista sai ostettua syötävää. Asuinalue oli omalla kaoottisella tavallaan viihtyisä ja aina täynnä elämää, meteliä ja ihmisiä. (Minulla ja vierailulla käyneillä vanhemmillani taisi kyllä olla hieman erilaiset näkemykset alueen viehätysvoimasta ja asumiseni tasosta noin ylipäätään…) Viihdyin hostellissa hyvin, vaikka huoneessani oli usein kaikenlaisia ötököitä ja liskoja, suihkusta tuli vain kylmää vettä, sähkökatkoja oli aina toisinaan ja kerran olimme lähes viikon ilman juoksevaa vettä. Heti ikkunani ulkopuolella avautunut valtava slummi muistutti minua jatkuvasti siitä, kuinka naurettavaa pienistä puutteista tai vioista valittaminen on.

Hostellihuone

Näkymä huoneen ikkunasta

En mielestäni kokenut varsinaista kulttuurishokkia, ja koti-ikäväkin vaivasi yllättävän vähän. Oli kuitenkin joitain asioita, joihin tottuminen vei aikaa. Jatkuva köyhyyden läsnäolo ja näkeminen oli jotain, mihin oli vaikeaa suhtautua. Toisaalta näin kuitenkin myös sen, että ihmiset elävät tavallista elämäänsä lähes millaisissa oloissa tahansa, ja se, mikä ulkopuolisen silmissä näyttää kurjuudelta, ei välttämättä ole yksinomaan sitä vaan jonkun tavallista arkea ja todellisuutta.

Bodabodalla (eli paikallisella mopotaksilla) ajelua

Sipi Falls Itä-Ugandassa

Toinen asia, joka vaati minulta erityisen paljon totuttelua, oli yleinen hitaus, joka koski lähes kaikkea ja tuntui olevan varsin leimallinen osa paikallista kulttuuria. Tämä hitaus näkyi esimerkiksi asioiden hoitamisessa, matkustamisessa ja jopa kävelemisessä. (Kun kävelin omasta mielestäni ihan normaalia vauhtia, ugandalaiset kaverini saattoivat ihmetellä, onko minulla kiire johonkin, kun sillä tavalla juoksen.) Vaikka osasin etukäteen odottaa hitautta ja tuskallisen jähmeää byrokratiaa, toisinaan se silti turhautti. Välillä koin ahdistusta siitä, etten saanut asioita hoidettua haluamallani tavalla ja haluamassani tahdissa. Hyvänä esimerkkinä ahdistusta aiheuttaneesta byrokratiasta ja asioiden hoitamisen hankaluudesta oli se, kun yritin hankkia itselleni opiskelijaviisumia turistiviisumini lähestyessä voimassaoloaikansa loppua. Tämä vaati lukuisien erilaisten paperien hankkimista ja täyttelemistä ja loppujen lopuksi kahdeksaa käyntiä asiaa hoitavassa virastossa. Pikkuhiljaa kuitenkin totuin kaiken hitauteen ja aloin tajuta, että asiat hoituivat ja järjestyivät aina, vaikkakin vähän rauhallisemmassa tahdissa. Tämän jälkeen minua ei enää juurikaan haitannut esimerkiksi jumittua liikenneruuhkaan tai istua liikkumattomassa bussissa neljää, viittä tuntia odottamassa sen lähtöä.

Papuja, riisiä, matokea, poshoa ja jotain muuta

Tietöitä kotikadulla

Etukäteen minua peloteltiin jonkin verran kaikenlaisella turvattomuudella, sairauksilla ja muilla vastoinkäymisillä, joita voisin joutua Ugandassa kohtaamaan. Olin kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka turvalliseksi tunsin oloni ja kuinka ongelmitta pärjäsin. Minulta ei varastettu mitään, enkä joutunut kertaakaan oikeasti pelottavaan tai uhkaavaan tilanteeseen. Järkevää varovaisuutta on tietysti hyvä noudattaa ja välttää esimerkiksi pimeällä liikkumista yksin, mutta hysteerinen ei kannata olla. En myöskään yhden yön pituista oksennustautia ja ötökänpureman aiheuttamaa omituista ihottumaa lukuun ottamatta sairastellut ollenkaan, mistä olin varsin yllättynyt, koska olin kyllä varautunut niin malariaan kuin jatkuviin vatsavaivoihinkin. Ehkä kaikista suurimman uhkatekijän aiheutti tautien tai mahdollisten varkaiden sijaan liikenne, joka oli todella kaoottista ja holtitonta.

Safarilla Murchinson Fallsin kansallispuistossa

 

 

Kaiken kaikkiaan olen valtavan tyytyväinen siitä, että päätin lähteä vaihtoon Ugandaan, ja uskon sillä olevan iso vaikutus elämääni vielä vuosienkin päästä. Tutustuin lukuisiin ihmisiin ja koin elämää ympäristössä, joka poikkeaa todella paljon normaalista asuinympäristöstäni. Opin myös hurjasti itsenäisyyttä, kärsivällisyyttä ja erilaisten ihmisten kanssa toimimista. Jonkinlainen kulttuurishokki taisi tulla vasta Suomeen palatessa: tulin takaisin joulukuussa, päiväntasaajan helteestä keskelle lunta ja parinkymmenen asteen pakkasta, ja aluksi kaikki tuntui jotenkin oudolta ja pinnalliselta. Elintasokuilu tuntui lähes uuvuttavan valtavalta ja elämä muutenkin totaalisen erilaiselta. Pikkuhiljaa kuitenkin totuin jälleen. Silti Uganda ja siellä kokemani asiat käyvät edelleen lähes päivittäin mielessäni.

Fort Portal Länsi-Ugandassa