Graduni käsittelee paikallisten mahdollisuuksia osallistua
päätöksentekoon puunistutusprojektissa Intian Himachal Pradeshissa. Kyseiset puuistutukset
ovat päästökaupan tuote, ja niiden tarkoitus on toimia hiilinieluina.
Päästövähennyksiin sitoutuneet länsimaat ostavat hiilikrediittejä kehittyvissä
maissa olevilta hiiltä sitovilta projekteilta. Tätä osaa päästökaupasta
kutsutaan puhtaan kehityksen mekanismiksi. Sitä voisi kutsua myös puhtaan
omatunnon ostomekanismiksi, koska siinä saastuttajaosapuoli ostaa itselleen
puhtaan omatunnon, ilman että tarvitsee kyseenalaistaa saastuttavan tuotannon
lähtökohtia. Graduni tarkoitus ei kuitenkaan ole pureutua päästökaupan
päättömyyksiin vaan tarkastella paikallisten osallistumismahdollisuuksia
päätöksentekoon suurelta osin ylhäältäpäin sanellussa projektissa. Tuloksista voi lukea enemmän
ensi elokuussa ilmestyvästä kirjasta tai gradustani, mutta se mitä päästän nyt
blogosfääriin, käsittelee aineistonkeruumatkaani Intiassa syksyllä 2012.
Mukana oli graduohjaajani Toni, joka teki samaan aiheeseen
liittyvää post-doc -tutkimustaan ja Noora, joka keräsi aineistoa
kansalaisjärjestöjä käsittelevää graduaan varten. Noora teki haastattelut
englanniksi Dharamsalassa. Tonin ja minun tutkimustiimiin kuului kaksi tulkkia.
Chambaan,
pieneen vuoristokaupunkiin saavuttuamme pääsimme heti osallistumaan Chamba
Collegen seminaariin "Climate Change in the age of Emerging Consumerism".
Minä ja Noora pääsimme myös
puhumaan tutkimusaiheistamme, aikaa meille annettiin yhteensä kaksi minuuttia.
Aikataulu oli tiukka, koska palkintojenjakoseremoniaan piti varata kunnolla
aikaa. Muutaman tunnin verran päivän päätteeksi tieteentekijät jakelivat
vuorotellen toisilleen pokaaleja, ja meidänkin minuuttimme julkisuudessa
palkittiin. Seminaarin puhujat myös heittäytyivät antaumuksella laulamaan
lavalla sentimentaalisia hindisävelmiä.
Seminaarin jälkeen aloitimme kenttätyöt. Teimme haastatteluja
Chamban ja Dharamsalan läheisissä kylissä. Vuoristoteitä pitkin ajellessa ja
teekojuille pysähdellessä matkoihin kului päivittäin muutama tunti, vaikka
kuski ei turhaan hidastellutkaan. Automatkat olivat huikeita. Kaarrellessamme mutkaisia vuoristoteitä yhdellä Intian miljoonista valkoisista Zuzukeista tutustuimme toisiimme ja toistemme kulttuuriin, kieleen, lauluihin, läppiin, elämään ja haaveisiin.
Haastatteltavat löysimme kävelemällä kylissä ja kyselemällä
vastaantulijoilta. Pienistä kioskikaupoista (kuvassa alla) kyselemällä oli helppo lähteä liikkeelle. Näissä pikkukylissä kaikki tiesivät toistensa asiat, joten
kohderyhmien haastateltaviin oli hyvin helppo saada kontakti. Vaikeampaa oli
joskus lähteä kylistä pois, kun meitä kohtaan oltiin niin vieraanvaraisia. Kriittisten vastausten saaminen ei ollut kovin helppoa. Intiassa harmoniselle
kanssakäymiselle annetaan suuri arvo, ja epämiellyttäviä asioita ei
mielellään sanota ääneen. Kestää hetken ennen kuin oppii tulkitsemaan
päänheilautuksen vivahteita, ja ymmärtämään, minkälainen "yes
definitely" tarkoittaakin "no". Tutkijoina jouduimmekin
tyytymään siihen, että jotkin asiat jäivät epäselviksi, epäilemättä usein tarkoituksella. Tulkintataitojen
lisäksi välillä tarvittiin rautaista pokkaa. Metsähallinnon liskomaisen
viranomaisen haastattelun kohdalla päiväkirjassani lukee: hassu haastattelu, eka nauratti ihan purskahtelevasti, sit
ällistyksensekaisesti vitutti, sit vähän pelotti ja sit oli "nöyrä"
olo.
Maankäytön muutoksiin liittyy aina potentiaalisesti
konflikteja, ja puunistutusprojektissa liikkuu paljon rahaa. Koska
tutkimusaiheemme oli hieman arkaluontoinen, emme kertoneet ihan kaikille, millä
asialla liikumme, oltiin ihan vaan lomalla (haastatelluille tietenkin kerroimme). Olimme mieluummin ylivarovaisia
kuin turhan rohkeita, varsinkin Himachaliin jäävien tulkkien turvallisuuden
takia. Emme myöskään käyttäneet missään haastattelussa nauhuria, joka oli
mukana, se olisi saattanut lisätä haastateltavien itsesensuuria (sen sijaan
nauhurille päätyi mm. tiibetiläistä räppiä ja beatboksausta).
Työpäivät venyivät usein kellon ympäri, eikä vapaapäiviä juuri ollut. Se ei kuitenkaan haitannut, kun työpäivät olivat niin hulvattomia. Suosittelen ehdottomasti tutkimusmatkailua avoimen ja joustavan mielen kera! Mitä tahansa yllättävää saattaa tapahtua matkan aikana. Arvaamattomuuden masala (=mauste) herättää läsnäoloon joka hetki, pitämään silmät koko ajan auki ja haastamaan totuttuja ajatusmalleja. Tutkimusmatkalla saattaa päästä paikkoihin, joissa turisteja ei ole juuri vieraillut, ja kulttuuri on mahdollista kohdata ilman turismin värittämiä välittäviä rakennelmia.
Laitan tähän vielä fiilistelyn vuoksi Dharamsalan saundin, joka soi siellä pääkadulla oikeestaan koko ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti